sunnuntaina, huhtikuuta 30, 2006

SketchUp 3D jakeluun

Se Googlen viime kuussa ostama 3D mallinnusohjelma tuli eilen jakeluun ja tietysti ilmaiseksi. Googlen ohjelmaluettelosta sitä ei vielä löydä, mutta sillä on oma kotisivu Googlen serverillä, josta sen voi ladata.

Asiasta kerrotaan Googlen Blogissa. Tiedotteessa varoitetaan addiktiivisesta vaikutuksesta, joten taidan jättää huomiseen.

Ohjelman alkuperäinen Pro-versio säilyy maksullisena ($ 495.-). Kuukaudessa ovat jätkät saaneet irroitettua siitä ilmaisjakeluversion. Se tarkoittaa, että koodissa on hallittu modulirakenne. Laadun merkki.

Google Earth liitäntä on jo valmiina ja sivuilta löytyy 3D Warehouse, kirjasto valmiista mallinnuksista.

Mielenkiinnolla jään odottamaan miten tämä tuodaan nettisivuille. Tuleeko nettipalvelu ja siihen avoin API ja miten se nidotaan Google Mapsiin.

Kartat puhelimeen


Google Mapsista on jo pidemmän aikaa ollut mobiiliversio. En ole päässyt kokeilemaan kun on niin kauhea kapula ettei sitä mainita edes yhteensopivien puhelinten listassa.

Palvelun sivuilla on monin paikoin vielä Google Local -logo. Katalogipalvelut vaikuttavat olevan systeemin painopiste. Karttojen lukeminen puhelimen pieneltä näytöltä onkin aika veikeätä. Sanalliset ajo-ohjeet on toinen peruspalvelu.

Palveluun pääsee tietokoneenkin nettiselaimella. Osoite on http://www.google.com/xhtml?site=local
Suomen osalta sieltä ei vielä paljon saa irti. Sanalliset ajo-ohjeet isojen kaupunkien välillä on oikeastaan ainut anti.

perjantaina, huhtikuuta 28, 2006

Google Mapsin peitto

Maaluettelo julkaistiin kymmenen minuuttia sitten:

Andorra AND AD
Austria AUT AT
Belgium BEL BE
Canada CAN CA
Czech Republic CZE CZ
Denmark DNK DK
Finland FIN FI
France FRA FR
Germany DEU DE
Gibraltar GIB GI
Greece GRC GR
Hungary HUN HU
Ireland IRL IE
Italy ITA IT
Japan JPN JP
Liechtenstein LIE LI
Luxembourg LUX LU
Monaco MCO MC
Netherlands NLD NL
Norway NOR NO
Poland POL PL
Portugal PRT PT
Russia (Moscow) RUS RU
San Marino SMR SM
Slovakia SVK SK
Spain ESP ES
Sweden SWE SE
Switzerland CHE CH
Turkey (Istanbul) TUR TR
United Kingdom GBR GB
United States of America USA US

Kunniamaininta aprikoinnista

Kun karttojen piirissä on uusia kielialueita, on käyttöliittymän kieli tehty valittavaksi uudella avainskriptin parametrilla. Googlen virallisessa API-blogissa oli asiasta seloste. Kielivalinta muuttaa ne ainoat näkyvät sanat [Map], [Satellite] ja [Hybrid]. Lisäksi muuttuvat tooltipsit.

Joku oli jo ottanut kuvaruutukaappaukset uusista nappuloista.

Viime perjantaisessa postissa aprikoin, että Google Local nimen muuttuminen takaisin Google Mapsiksi saattaisi tarkoittaa, että karttojen tulo on lähellä. Kirjoitin saman aprikoinnin keskusteluryhmään. Kyseinen spekulointi sai samaisessa Googlen blogipostissa kunniamaininnan onnistuneena ennustuksena (:D)

Linkki Google Mapsiin

Nyt kun Suomenkin kartat on käytettävissä, on mahdollista laittaa mille tahansa nettisivulle tai sähköpostiin linkki, joka vie haluttuun karttanäkymään.

Google Mapsissa hakeudutaan haluttun karttanäkymään ja painetaan [Link to this page]-painiketta, jolloin osoitekentän URL:n parametrit asettuvat. Koordinaattien lisäksi zoom ja karttatyyppi tallentuvat. [Email]-painike avaa oletussähköpostiohjelman ja vie URL:n valmiiksi viestiin.

Sitten on hienompi tapa kertoa täsmällinen sijainti kartalla. Google Mapsin hakukenttään voi kirjoittaa koordinaatit pilkulla erotettuna (lat, lng). Esim. Kyseiseen kohtaan asettuu nuppineula. Koordinaatit voi antaa myös minuutteina ja sekunteina 48° 51' 31",+2° 17' 40.5" . Astemerkkiä ei edes tarvitse etsiä näppäimistöstä. Merkkien sijasta riittää valilyönti. 48 51 31, 2 17 40.5 . Samalla puhekupla kertoo sijainnin desimaalikoordinateissa.

Kun koordinaattien perään kirjoittaa viestin sulkuihin, se näkyy puhekuplassa. Tämä on suositeltavin tapa esim firmojen sivuille. Nettisivujen tekijältä säästyy vaivaa ja kartta on paljon hienompi kuin entiset staattiset kartat, joista on vieläpä saatettu maksaa. Ajo-ohjeetkin tulevat ilmaiseksi Googlelta.

tiistaina, huhtikuuta 25, 2006

Paikkakuntahaku

Osoitehaku tien ja numeron perusteella ei vielä toimi. Sama tilanne on useimmissa Euroopan maissa. Paikkakuntahaku löytää pieniäkin kirkonkyliä. Syöttömuodoksi riittää Ylistaro fi. Eli paikkakunta ja ISO2 maatunnus. Isoilla ja pienillä kirjaimilla ei ole merkitystä.

Ajo-ohjeet toimivat isompien paikkakuntien välillä. Maatunnus on annettava reitin kumpaankin päähän. Näin ajetaan Tukholmasta Iihin. Eli Suomen puolella on sen verran paremmat tiet, että kannattaa tulla laivalla yli. Kemiin kannattaa ajaa Ruotsin puolta.

Ajo-ohjeet kertovat tarkasti missä kaupungin keskusta sijaitsee. Helsingissä se on juuri siinä mihin maanmittarit ovat sen merkinneet, eikä Finlandiatalon parkkipaikalla johon useat geokoodausivut sen osoittavat.

Karttamateriaalia moititaan esim Manian kommenteissa kuten lahjahevosen hampaita aina. Ainakin Helsingin kartat ovat tarkimmat mitä olen sattunut netissä tai puhelinluetteloissa näkemään.

Suomi sai kartat

Eurooppa sai kartat viime yönä. Local-paketti purettiin ja kartat julkaistiin ilman katalogitietoa. Testasin Helsingin kohdalla 'pizza': ei löytynyt vielä mitään. Ajo-ohjehakua en myöskään saanut vielä pelaamaan.

Mutta kartat - se tärkein on nyt käytettävissä ilmaiseksi. Nyt alkaa nuppineulasivujen teko.

Karttojen tutkimisen voi aloittaa vaikka tästä.

sunnuntaina, huhtikuuta 23, 2006

Osaajia - osa 1.

San Franciscolainen Jef Poskanzer on pitänyt Acme Laboratories nettisivuja vuodesta 1991. Sivuilla onkin nostalginen yleisilme. Etusivulla ei ole käytetty mitään tyylimäärittelyjä. Sivustolta löytyi jo ennen Google Mapsia kaikenlaista hauskaa ja hyödyllistä.

Jefin ensimmäinen Google Maps API -fuusaus on Pariisin metrokartta joka ilmestyi pian APIn julkistuksen jälkeen. Hieno toteutus. Seuraavat saapuvat junat näkyvät asemakohtaisissa puhekuplissa. Koodista paistaa huolellisuus. Aikataulut ovat XML-tiedostossa, jonka kielitaitoinen mies on onnistunut hankkimaan.

Jef on kehittänyt lukuisia API-laajennuksia. Tunnetuin on clusterer, joka yhdistää lähekkäiset nuppineulat yhdeksi isoksi etäisillä zoom-asetuksilla.

Kakkosversion kehitysvaiheen aikana mies seurasi sivusta mutta palasi aktiivisena palstoille kun v2.44 virallistettiin. Uudella API-versiolla syntyi Acme Mapper 2.0, joka on huimaavia teknisiä finenssejä vilisevä teos. Sen geokoodaus toimii Suomenkin osalta melko hyvin. Jatkuva käänteinen geokoodaus kertoo paikkakuntien nimet surffatessa ym. ym... Todella tutustumisen arvoinen sivu.

perjantaina, huhtikuuta 21, 2006

Google Local poistui planeetalta

Osoite http://local.google.com/ avaa tutun sivun mutta Logossa lukeekin taas 'Google Maps'.

Muutos antaa aihetta spekuloinneille. Google Local on (oli) paketti, joka sisältää keltaisten sivujen tapaisen kaupallisen materiaalin ja kartat. Onko Google muuttanut suunnitelmaa ja purkanut paketin?

Karttojen tulo tänne meidänkin kylille saattaa olla ison askeleen lähempänä.
.

keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2006

Versiosekamelska on kohta ohi

Vain se (pieni) joukko, joka on lukenut huolella Googlen julkaiseman dokumentaation ja seurannut virallista API-blogia, tuntuu olevan selvillä versiotilanteesta.

1. Ne ykkösversiolla kirjoitetut sivut, joiden avainkoodirivillä on 'v=1' -asetus toimivat tällä hetkellä ykkösversiolla (1.31). Ne siirtyvät automaattisesti käyttämään kakkosversiota kun Google muuttaa oletusversion. (v=17 on sama kuin v=1)

2. Ykkösversion dokumentoidulla syntaksilla kirjoitetut sivut toimivat kakkosversiolla jo nyt kun avainkoodiriville muuttaa 'v=2'. API suorittaa syntaksikäännöksen automaattisesti eikä tämän käännöksen lopettamisesta ole julkaistu mitään uhkauksia. GPoint()-luokka, jossa koordinaatit annetaan (lng, lat)-järjestyksessä, toimii edelleen.

3. Kakkosversion dokumentaatio astui voimaan versiosta 2.44. Dokumentaation syntaksilla kirjoitetut sivut käyttävät GMap2()-karttaluokkaa ja pisteen määrittelyyn GLatLng()-luokkaa, joille on monipuolisemmat metodit. Tällä hetkellä 'v=2' lataa version 2.45a ja 'v=2.x' antaa koeversion 2.46. Versionumeron voi kirjoittaa myös suoraan. Jotkut joutuvat kirjoittamaan 'v=2.43', koska 2.44 toi muutamia muutoksia, mutta vanhat versiot sammuvat joskus.

4. Ne ykkösversiolla kirjoitetut sivut, jotka käyttävät tiettyjä dokumentoimattomia ominaisuuksia ja metodeita, lakkaavat toimimasta kun kakkosesta tulee oletusversio. Se päivä on kahden viikon päässä ja niitä sivuja on ainakin satoja. Voin jo kuulla sen itkun ja valituksen API:n keskustelupalstalla.

5. Koordinaattien lukemiseen ja asettamiseen on dokumentaatiossa metodit .lat() ja .lng(). Saman asian aikaisemmin ajaneet .y ja .x -ominaisuudet ovat 'deprecated'-tilassa. Niiden toiminta lakkaa jonkun revisiomuutoksen yhteydessä.

Tämän blogin sivupalkissa oleva satelliittikartta kuuluu kategoriaan 4. Sen kontrollipainikkeet on siirretty alkuperäiseltä paikaltaan dokumentoimattomalla konstilla. Olkoon siinä tavallaan merkkilamppuna, joka sammuu kun se päivä koittaa.

Google Maps Manian synttärit

Google Maps ilmestyi reilu vuosi sitten. Ensimmäiset tietokannan ja kartan fuusaukset tehtiin muutamassa viikossa vaikka minkäänlaista ohjelmointiliityntää ei oltu julkaistu. Kanadalainen jätkä nimeltä Mike Pegg näki ilmiön tulevaisuuden potentiaalin ja perusti aihetta seuraavan blogin vuosi sitten.

Google Maps Maniasta on kehittynyt aihepiirin puolivirallinen uutiskanava joka mainitaan Googlenkin sivuilla. Päivittäisten lukijoiden määrä oli viisituhatta jo syksyllä, nykyisiä lukuja ei kerrota. GoogleMapsMania on säästänyt minulta valtavasti aikaa, joka olisi voinut kulua googlaamiseen. En ole myöskään juuri esitellyt karttasivuja, koska Mania tekee sen. Tämä blogi keskittyy härmäläisiin sivuihin (sitten kun niitä alkaa tulla) ja raportoi niistä myös Maniaan. Yhteinen ulkoasu ei ole sattuma.

API täyttää vuoden heinäkuun ekana ja Virtuaaliset Nuppineulat muutaman päivän sen jälkeen.

perjantaina, huhtikuuta 14, 2006

Raahattavat nuppineulat

Olin aikeissa kirjoittaa miten API v2.46:sta on löydetty selviä merkkejä markkereiden raahausmahdollisuudesta. Asiasta juteltiin palstalla mutta tarkkaa syntaksia ei kukaan saanut selville.

Eilen illalla Googlen kyseinen koodaaja ei malttanut pysyä sivussa vaan poikkeuksellisesti kertoi syntaksin. Testisivu oli laadittava heti.

torstaina, huhtikuuta 13, 2006

v1.31

Se API:n ykkösversion viimeinen luvattu revisio on nyt toiminnassa. Kaikki GoogleMaps -sivut käyttävät nyt sitä uudempaa ja tarkempaa satelliittikuvasarjaa, joka on ollut kakkosversiossa alusta asti. Zoom-potikka ei venynyt automaattisesti vaan se vaatii kakkosversion.

Suomen osalta en ole huomannut muutoksia muualla kuin Helsingissä. Naapureittemme pääkaupungit Tallinna ja Tukholma saivat vielä yhtä zoomitasoa tarkemmat kuvat. Niiden näkeminen vaatii kakkosversion pidemmän zoom-potikan.

keskiviikkona, huhtikuuta 12, 2006

Selväkielinen API

API:n JavaScript-koodi ajetaan jonkin kompressointiohjelman läpi, ennen kuin se julkaistaan. Kompressointi poistaa kommentit ja lyhentää muuttujien ja funktioiden nimet yksi- tai kaksikirjaimisiksi. Toiminnan selvittäminen hyvillä työkaluillakin muistuttaa rikospaikkatutkintaa.

Kuitenkin API v2.45:stä oli eilen illalla verkossa versio, jossa funktioiden ja muuttujien nimet olivat koodaajan käyttäminä selväkielisinä. Kommentteja ei sentään näkynyt. Joku kertoi asiasta keskustelupalstalla ja aamulla tiedosto oli jo kompressoitu.

Ehdin saada kyseisen keräilyharvinaisuuden talteen. Se on kuin avoin kirja verrattuna kompressoituun tiedostoon.

tiistaina, huhtikuuta 11, 2006

Karttaeditori

Jo jonkun aikaa kypsynyt karttaeditori on ensimmäinen kokonaan uuden dokumentaation mukainen projektini. Se on tarkoitettu työkaluksi helpottamaan pisteiden sijoittelua käsin suoraan kartalle. Se mahdollistaa pisteiden editoinnin ja lopputuloksen kokeilemisen. Mikä tahansa skriptilistaus voidaan koeajaa.

Lisäominaisuuksia tulossa.

torstaina, huhtikuuta 06, 2006

Ohjelman työstö helpottui

Uudessa APIssa on erittäin miellyttävänä ominaisuutena paikalliselta kovalevyltä editointi. APIn avain rekisteröidään tietylle nettiosoitteelle. Sama avain toimii koko hakemistossa. Paikalliselta kovalevyltä toimittaessa oli käytettävä localhost-osoitteelle haettua avainta. Aina kun tiedosto siirrettiin serverille oli avain muistettava vaihtaa. Se pääsi unohtumaan noin n kertaa.

Nyt avainta ei enää tarvitse vaihtaa eikä localhost-avainta tarvita. API antaa anteeksi väärän avaimen kun se huomaa toimittavan paikalliselta kovalevyltä. Makeeta.

keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006

Virallinen versio 2

APIn versio 2.44 on nyt se virallinen, josta julkaistiin dokumentaatio. Yhtään yllätystä ei dokumentaatiosta löytynyt. Sen verran tarkasti on yhteisö tutkinut lähdekoodia. Täsmennyksiä kysymyksiin tuli toki ja varmuutta, minkä metodeiden varaan sivuja kannattaa rakentaa.

Keskustelupalstalla vallitsi jopa muutaman tunnin radiohiljaisuus kun tekijät päivittivät sivujaan. Merkittävin muutos on nuppineulan koordinaattien lukemisessa, johon ei ole ollut dokumentoitua tapaa. Sadat sivut ovat lukeneet koordinaatit .point -ominaisuudesta, joka ei toimi enää 2.44:ssä.Sen tilalle on tullut virallinen getPoint()-metodi.

Googlen tiedotteessa kakkosversion eduiksi luetellaan (tiivistelty suomennos):

- ladattavan JavaScript tiedoston koko on vain noin puolet alkuperäisestä
- kahta zoomitasoa tarkempi satelliittikartasto (sama kuin Google Localissa)
- Overview map, Viehättävä kokoonpantava yleiskuvakartta sivun nurkassa. (Ehdottomasti viehättävä ja kirjoittajalle muutenkin rakas jä läheinen.)
- laajennettava GMap2-luokka mahdollistaa räätälöityjen säätimien, karttamerkkien ja jopa räätälöityjen karttojen rakentamisen. (totta, mutta GMap2:lla ei ole paljonkaan sen kanssa tekemistä.)
- IE:n muistivuodot eliminoitu. GUnload-metodi, joka voidaan kutsua sivulta poistuttaessa, vapauttaa muistin. (Huvittavaa, että kyseisen metodin käyttöarvo keksittiin keskustelupalstalla muutama tunti ennen julkistusta.)
- Debuggaus-logi. (Alertin sijasta kutsuttava huomattavasti kehittyneempi ikkuna.)
- GLatLng-luokka, jossa koordinaatit esitetään yleisen käytännön mukaisessa järjestyksessä.

tiistaina, huhtikuuta 04, 2006

Edellinen posti vanheni jo

Google Maps APIn kakkosversion dokumentaatio julkaistiin juuri. Samalla luvattiin ykkösversiosta 1.31, joka sisältää paremmat satelliittikuvat. Juuri kun olin menossa nukkumaan...

sunnuntaina, huhtikuuta 02, 2006

v1 ja v2

APIn ykkösversio on edelleen se virallinen, mutta sen revisiointi on pysäytetty. Kakkosversio kehittyy viikoittaisissa revisioissa, mutta se on edelleen alpha-statuksessa, eikä siitä ole virallisesti julkaistu riviäkään dokumentaatiota. Kylläkin Googlen blogi tiedottaa kakkosen revisioista.

Joku kysyi kartan kuvaelementtien z-indekseistä (etu/taka järjestysluvuista). Selvitin asiaa yhdestä Googlen esimerkkisivusta ja nehän noudattavat tyylikkäästi 10, 20, 30... systeemiä. Vastasimme samalla minuutilla yhden toisen jätkän kanssa ja hän oli löytänyt indeksisysteemin 100, 101, 102... Hän olikin tutkinut kakkosversiolla tehtyä sivua.

Numerointijärjestelmät paljastavat varmuudella, että ykkös- ja kakkosversion kirjoittajat ovat eri miehiä tai naisia, peräti eri koulukunnan edustajia. Onko projektissa vaihdettu miehet? Vai onko Googlella tapana panna saman projektin kimppuun kaksi erillistä kehitysryhmää joista jossain vaiheessa toinen saa jatkaa? Ja mitä niille toisille tapahtuu?