perjantaina, syyskuuta 29, 2006

Oikea bugi potretissa

Ötökkä releen kärkien välissä oli joskus yleinen vika. Nyt ötökkä on tunkeutunut Google Mapsiin aiheuttamatta varsinaista vahinkoa. Kyseessä on bugilajike nimeltään linssilude. Sankari on nähtävissä esim. täällä. Se löydettiin noin viikko sitten jonkun satelliittisurffaajan toimesta.

Veikkaisin, että sankari on huilannut satelliittikuvan päällä skannattaessa.

torstaina, syyskuuta 28, 2006

Google Transit laajenee

Noin vuosi sitten julkaistiin Google Transit, joka on julkisen liikenteen reitti- ja aikatauluhaku Google Maps -sovelluksena.

Googlelaisilla on lupa käyttää 20% työajastaan jonkin oman idean kehittämiseen. Google Transit syntyi juuri tällaisena 20% projektina. Se rakennettiin aluksi Portlandin kaupungin julkiselle liikenteelle.

Eilen julkaistiin viiden muun USA:n kaupungin Google Transit. Asiasta kerrottiin Google omassa blogissa.

Samalla julkaistiin speksi tiedostomuodosta, jolla mikä tahansa maailman liikennelaitos voi toimittaa tarvittavan tiedon Googlelle ja päästä mukaan palveluun. Suomessa monilla kaupungeilla on jo tiedostot, joiden muuntaminen Googlen esittämään standardimuotoon ei varmaankaan olisi mahdottoman suuri työ. Muoto on pilkkuerotettu tekstitiedosto (Excel CSV).

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

VML korjattu

Microsoftin ripeys VML tietoturva-aukon korjaamisessa on kiinnittänyt yleistä huomiota. Korjauspaketti julkaistiin myöhään eilen illalla ja siitä löytyy jo suomennettu selostus.

tiistaina, syyskuuta 26, 2006

Politiikkaa

Politiikka ei kuulu Virtuaalisten Nuppineulojen aihepiiriin eikä se siitä mitään ymmärräkään. Ihmetellä voi silti.

Helsinki kertoi alkuvuodesta kaupunginjohtajan suulla miten kaupungilla ei ole ajatustakaan langattoman netin rakentamiseksi. Asiasta suivaantuneena esim. Iso-Kalle ja Hesari rakensivat omilla varoillaan langattoman verkon tietyille alueille.

Viime perjantaina Hesari kertoi Helsingin langattoman verkon rakentamisesta. Ingressi:
Kaupungin tukiasemia on perustettu vaivihkaa ydinkeskustaan elokuusta lähtien. Artikkelissa kaupungin tietotekniikkapäällikön kerrotaan sanoneen, että kaupungin politiikka ei ole muuttunut vaikka uusia tukiasemia on tulossa. Tässä yhteydessä tuli mukaan sana 'politiikka'.

Miksi politiikka muuttui ja miksi sanotaan, että se ei muuttunut? Joku on siis kävellyt jonkun yli. Kuka voi kävellä Helsingin kaupungin yli? Vain valtio tai espoolainen Nokia, varsinkin yhdessä. Onko EU-puheenjohtajuudella jokin vaikutus?

Uskomattomin tieto löytyi Hesarin artikkelin sivupalkista: Syksyn aikana ilmainen langaton internet-yhteys on tulossa noin 20:een Helsingin bussiin ja raitiovaunuun.

Tätä kummallisten uutisten sarjaa selvittää (ja jatkaa) tämäniltaisten tv-uutisten välittämä tieto miten valtiotasolla on päätetty rakentaa maankattava langaton verkko ja taata kaikille kansalaisille 100 Megan yhteys tuossa tuokiossa. En ihmettele, että uutisissa haastateltu Petteri Järvinenkin vaikutti lähes pöllämystyneeltä.

Espoon metronkin kanssa viivyteltiin niin pitkään, että joku pääsi ratkaisevassa valtuuston kokouksessa kertomaan miten koko metro on tekniikkana jo vanhentunutta.

Tänään kerrottiin myös GPS:llä ja Tele Atlaksen kartoilla varustetusta Nokia N95 puhelimesta, joka ehkä selittää bussien ja ratikoitten WLAN-asennukset. Nokia 770:n seuraava sukupolvi voi myös olla EU-puheenjohtajamaan bussimatkustajien arkista kalustoa.

Nokia N95

Suora lainaus lehdistä parin tunnin takaa:

Anssi Vanjoki sanoi, että Nokia tarjoaa N95:n käyttäjille ilmaiset kartat integroidun gps-navigaattorin kanssa. Mukana tulevalla karttaohjelmalla voidaan Nokian mukaan hakea esimerkiksi hotelleja ja ravintoloita yli 100 maassa.

Nokia N95:n hinta-arvio on 550 euroa ennen veroja. Sen arvioidaan tulevan saataville vuoden 2007 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Murtoviivojen koodaus 2

Pari viikkoa sitten julkaistu murtoviivojen koodaus on luonnollisesti houkutellut matemaatikkoja koodaamaan. Pohjois-Karoliinalainen matematiikan proffa julkaisi ensimmäisen kooderisivun, jossa on myös selostettu algoritmin salat.

Murtoviivan koodaus kompressoi dataa. Se muuttaa koordinaatit merkkijonoksi, jossa on mukana koko ascii:n merkkivalikoima. Merkkivalikoimaan on lipsahtanut mukaan myös kenoviiva \, jolla on JavaScriptissä erityinen merkityksensä. Bugi huomattiin jo ensimmäisenä päivänä. Sen korjaaminen käy yksinkertaisesti toisella kenoviivalla, joka stumppaa alkuperäisen viivan vaikutuksen. Ko. sivu tekee merkkijonoon kyseisen korjauksen.

SVG versus VML

Google Maps piirtää murtoviivat SVG-muodossa. Poikkeuksena Internet Explorer, jolle ei SVG sovi. IE käyttää SVG:n varhaista esiastetta nimeltään VML, josta löytyi menneellä viikolla paha turvallisuusreikä, jonka seurauksena monet yritykset ovat sulkeneet VML:n pois käytöstä.

Microsoft on raportoinut asiasta itse. Uutinen on musiikkia SVG-yhteisölle. Microsoft ei ottanut SVG:tä edes IE:n seiskaversioon. Toki SVG on vähintään yhtä otollinen turvallisuusriski, mutta avoimen koodin tuotteita ei yleensä terrorisoida yhtä aktiivisesti kuin maksullisia tuotteita.

Adobe teki Internet Exploderiin plugaria, jolla muka piti nähdä SVG-kuvia. Sillä ei koskaan näkynyt Google Mapsin murtoviivoja eikä muitakaan nettisivuille upotettuja SVG-kuvia. Sillä pystyi ainoastaan avaamaan .svg-muotoisia kuvatiedostoja. Adobe ilmoitti muutama viikko sitten lopettavansa koko plugarin.

Avoin ja maksullinen koodi ottavat mittaa ja maksullinen koodi joutuu todistamaan paikkansa. Jokainen tietää, että SVG olisi paras valinta. On ikävää, että se pitää todistaa näin.

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006

v 2.63

Kakkosversio virallistettiin revision 2.44 yhteydessä. Nyt mennään oletusreviota 2.62 ja testirevisiota 2.63. Viimeiset virallisesti tiedotetut uudistukset ovat bugifixausten lisäksi:
  • Uutta korkean resoluution satelliittikuvaa 17 USA:n kaupungista, 6 alueelta Japanista, 7 Saksan kaupungista ja Hollannista
  • Tapahtumakäsittelijöiden virhemenettely on muutettu normaaliksi. Aikaisemmin tapahtumakäsittelijän liipaiseman funktion virheet sammutettiin, jolloin koodin suoritus ei pysähtynyt, eikä JavaScript-konsoli kertonut huomanneensa mitään. Ominaisuus paransi luotettavuutta mutta aiheutti sekaannusta ja jopa bugisyytöksiä.
  • Nuppineulojen synnytysnopeus on onnistuttu tuplaamaan. Nuppineulojen poistonopeutta parannettiin jo revisioon 2.59.
  • Raahattava markkeri sai uuden option. Nuppineula on luiskahtanut ylöspäin kun sitä on lähdetty raahaamaan ja sen alla oleva kohdistusrasti on pysynyt paikoillaan. Nyt kohdistusrasti voidaan määritellä laskeutumaan ja markkeri pysymään paikoillaan. Pieni kauneuspilkku, jota voi kokeilla ainakin täällä. Vihreä markkeri käyttää uutta optiota.

keskiviikkona, syyskuuta 13, 2006

Murtoviivojen koodaus

Viralliseen dokumentioon ilmestyi joku päivä sitten uusi vaihtoehtoinen tapa murtoviivojen koodaukseen. Murtoviivat on määritetty esittämällä jokaisen kulmapisteen (vertexin) koordinaatit. API piirtää murtoviivan jokaisen lyhyenkin segmentin tarpeettomasti myös etäisimmillä zoom-tasoilla.

Murtoviivojen uudessa esitystavassa kulmien koordinaatit on kompressoitu. Lisäksi jokaiselle kulmalle määritellään zoom-taso, jota etäisemmillä asetuksilla se jätetään tarpettomana huomiotta. Lopputuloksena murtoviivojen esitys nopeutuu huomattavasti.

Kompressioalgoritmi on luonnollisesti dokumentoitu. Kooderia ei kaikissa tapauksissa tarvitse kirjoittaa itse. Google on julkaissut sivun, joka koodaa manuaalisesti syötetyn murtoviivan uudelle esitystavalle.

sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Osoitteet tulevat

Australia ja Uusi Seelanti saivat viime viikolla osoitegeokoodauksen. Google maksoi häpeävelkaa Australialle. Google Mapsin syntyhistoria sijoittuu merkittävästi Australiaan ja suurin osa Google Mapsin koodaajista pesii edelleen siellä. Silti Australia joutui odottelemaan karttoja pidempään kuin Eurooppa.

Euroopan ja siis Härmän geokoodaus on odotettavissa lähipäivinä. Signaali on selvä.

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

Webmaster Central

Googlella on kauan ollut Sitemaps -niminen toiminto, jonka avulla sivustojen tekijät ovat voineet ilmoittautua hakukoneelle. Nyttemmin se on laajentunut Webmaster Tools -sivustoksi, jonka kautta saa myös tietoa sivustonsa asemasta ja analyysituloksista.

Se löytyy uudelta Webmaster Central -sivulta, josta löytyy myös aihetta käsittelevä blogi, keskustelupalsta ja Webmaster help center.

Oikeuksien tarkistus tapahtuu ovelasti. Google antaa avainkoodin, joka on asennettava sivulle. Jos koodi ilmestyy, voidaan luottaa, että kirjautunut henkilö on todella saitin omistaja.

Joku on jo saattanut ihmetellä outoa meta-tägiä joidenkin sivujen head-sektiossa, tyyliin:
<meta name="verify-v1" content="H5c+lOP+8CibKw/aPvb/YYIr1H0er/lThnBZ4O1DL=">

Webmaster Central on painavahko tietopaketti ja must jokaiselle hakokoneoptimoinnista kiinnostuneelle.

tiistaina, syyskuuta 05, 2006

Sortteeraus etäisyyden mukaan

Palstoilla on moni toivonut ratkaisua, joka näyttäisi lähimmän tai muutaman lähimmän markkerin tarkastelupisteestä katsottuna. Kysyjälle on aina joku vastannut, että etäisyyksien laskeminen ja tulosten sortteeraus on liian hidasta. Näin vastattiin viimeksi toissapäivänä.

JavaScriptin sortteeraus toimii itse asiassa ajatusta nopeammin eikä etäisyyksien laskeminenkaan vie paljoa aikaa verrattuna ylimääräisen markkerijoukon näyttämiseen. Asian todistaa tämä testisivu, joka on tietääkseni ensimmäinen lajissaan. Se valikoi isostakin tiedostosta salamannopeasti esim. kymmenen lähintä nuppineulaa ja piirtää vain ne.

Markkeri koostuu kymmenkunnasta komponentista, joista vain itse nuppineula ja sen varjo ovat näkyviä. Siksi suuren määrän muodostaminen on varsin hidasta etenkin Internet Explorerilla. Näytettävän markkerijoukon rajaamista on yritetty monin eri tavoin. Tämä on mielestäni toimivin ratkaisu tähän saakka. Lupaavaa.

sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Ajo-ohjeet ilman osoitteita

Monissa Euroopan maissa on on Googlen kartat, mutta osoitehaku ei vielä toimi. Näin on Härmässäkin. Geokooderi löytää vasta paikkakuntia. Englannista ei edes yhtään kaupunkia.

Kuitenkin maps.google.com antaa ajo-ohjeet kun päätepisteet syöttää koordinaatteina. Ajo-ohjeet luettelevat katuja ja teitä, joita osoitehaku ei tunne!

API ei tue ajo-ohjeita, joten ne on haettava maps.google.com -sivulta. Koordinaattien syöttöä helpottamaan on nyt erillinen sivu, jolla vältät koordinaattien manuaalisen käsittelyn.
  • hae haluamasi karttanäkymä
  • klikkaa [Ruler]-nappulaa
  • klikkaa karttaa
  • kartalle ilmestyi päällekkäin kaksi raahattavaa nuppineulaa
  • asettele nuppineulat
  • klikkaa [Directions]
  • siirryt Googlen sivulle saamaan ajo-ohjeita
Sama sivu demoaa mittanauhaa, jonka arvelen Googlen kopsaavan jossain vaiheessa.