perjantaina, lokakuuta 16, 2009

Suomen "ruuhkat" kartalla

Google Mapsiin on jossain vaiheessa ilmestynyt Liikenne-nappula myös Suomen osalle. Sillä saa liikennevirrat näkyviin neljällä eri värillä indikoituna. Palvelun piirissä ovat valtaväylät - moottoriteitä ja kaupunkien ohitusteitä. Keskikaupunkeja ei taida olla.

Nopeaa (vihreää) näyttää liikenne olevan näin perjantai-iltana. Pieniä pätkiä keltaista (toiseksi nopeinta) näkyy Helsingin ulosmenoteillä ja enemmänkin Oulun ja Jyväskylän tienoilla, missä onkin kehno ajokeli.

Värikartassa on 'muuta'-painike, josta avautuu mahdollisuus katsella tilastollista liikennevirtaa eri viikonpäivinä ja kellonaikoina. Nopeaa (vihreää) näyttää liikenne olevan Suomessa aina pieniä keltaisia pätkiä lukuunottamatta .

Reaaliaikatila näyttää myös tietyö- ja onnettomuuspaikat ainakin jossain päin maailmaa.

Traffic-layer löytyy myös apista. Sen saa kartalle vähällä vaivalla.

map.addOverlay(new GTrafficOverlay());

Kokeilemaan.

------------------------------
Päivitys puolen yön maissa.

Vihreät viivat hävisivät illan mittaan yksi toisensa jälkeen. Enää Helsinki-Hämeenlinna-tie on merkitty. Vihreä viiva tarkoittaa
siis merkittävää (havaittavaa) mutta sujuvaa liikennettä. Tyhjiä teitä ei merkitä.

Suomi ja Englanti näyttävät olevan Euroopan ainoat maat, joista on liikennetieto. Taitavat olla jopa ainoat maat Pohjois-Amerikan ulkopuolella.

torstaina, lokakuuta 08, 2009

Lisää materiaalia kartoille

Google on saanut myös yhteisöjä mukaan noihin mainittuihin wiki-talkoisiin.

Yhdysvaltain kartat päivitettiin juuri. Lisämateriaali on tieverkon ulkopuolista dataa, joka on saatu eri lähteistä. Sellaisistakin organisaatioista, jotka eivät ole aiemmin juuri tehneet yhteistyötä karttafirmojen kanssa.

Hankkeen nimi on Base Map Parner Program. Sen sivuilla on selostukset esim karttamateriaalin ja mahdollisten 3D mallien formaateista.

Hanke antaa mahdollisuuden esim. kaupungeille ja kunnille saada omat karttansa ajantasaisina ja yksityiskohtaisina webbiin. Jopa tonttirajojen tarkkuudella, kuten San Franciscon kaupunki on tehnyt.

USA:n Google Mapsissa on nyt mukana paljon pieniä alueita, joista on aina ollut olemassa hyvin tarkkoja karttoja, esim yliopistokampuksia. Hieno tilaisuus vaikkapa Lintsin tai Korkeasaaren tyylisille alueille päästä maailmankartalle.

Maailmalla pyörätiet ovat huonosti kartoitettuja. Google mainitsee yhdeksi tavoitteekseen reittihaun pyöräilijöille. Suomessahan meillä sellainen jo on pääkaupunkiseudulla. YTV:n Kevyen liikenteen reittiopas on vieläpä oikea interaktiivinen JavaScript-kartta jonka hakutoiminnoissakin on käytetty AJAXia.

lauantaina, lokakuuta 03, 2009

StatCounter

StatCounter on hieno ilmainen kävijälaskuri. YTV:n aikatauluissakin on StatCounter. Sen pyöräytti joku tosi nuori jätkä. Sai jonkun palkinnonkin, eikä syyttä.

Olen käyttänyt sitä uskollisesti niin kauan kuin olen webbisivuja tehnyt. Yhtä uskollinen on Washingtonin osavaltiosta Firefox 1.5-selaimella blogiani lukeva fani. Voisitko ilmoittautua.

OpenStreetMap

MikroPC-lehti julkaisi aamupäivällä ansiokkaan artikkelin OpenStreetMap-toiminnasta. Kyseisen Wiki-kartaston kattavuus on kasvanut huimalla vauhdilla. Suomessa sen tarkkuus on suurimmalta osin jo parempi kuin Google Mapsin (TeleAtlas). Se sisältää enemmän yksityiskohtia.

Tekniikka on samankaltainen GoogleMapsin kanssa. Kartta on 256 x 256 pixelin mosaiikkina OpenStreetMapin servereillä ja se on sieltä vapaasti kenen tahansa ladattavissa. JavaScriptinä voi käyttää Google Maps APIa. Sen sallivat Googlenkin käyttöehdot. OpenStreetMapillä on omakin JavaScript. Staattisen kartankin saa haluamansa kokoisena.

Homma lähti käyntiin lontoolaisesta pubista. Paikka on varsin luonteva. Monien maiden karttaviranomaiset ovat olleet hyvin nihkeitä "omistamansa" karttadatan lisensioinnissa. Englannin viranomaiset ovat osoittautuneet maailman jääräpäisimmiksi. Google Mapsin geokooderi ei vieläkään tunne Englannin postinumeroista kuin kolme ensimmäistä merkkiä. Postikonttoreiden tarkempi sijainti on varjeltu valtiosalaisuus.

OpenStreetMapin perustaja Steve Coast jatkoi eteenpäin. Hän perusti CloudMade-nimisen firman joka jakelee OpenStreetMap-dataa kehittyneissä paketeissa. Heilläkin on JavaScript API. Karttamateriaali on saatavana CloudMaden palvelimelta jopa SVG-muodossa.

Firman takana on vakuuttava ryhmä. Toimarina on Symbianin perustaja Juha Christensen.

Googlella on myös wiki-kartasto, Google map maker. Se kerää karttadataa maista, joista ei ole ollut kunnon karttoja. Huonosti kartoitetut alueet eivät kaikki ole kehitysmaita. Mukana on Pohjoismaakin, Islanti. Itäeuroopan maita liitettiin juuri projektiin.

Googlen usko wiki-kartoitukseen tuli esiin juhlapuheissa jo 2006. ScetchUpin hankinta ja Google Earthin 3-ulotteinen kaupunkimallinnus oli ensimmäinen askel.

Google map maker on ollut yhtä suuri menestys kuin OpenStreetMap. Pian avoimet kartat kattavat koko maailman paremmalla tarkkuudella kuin kaupalliset. Tällä vauhdilla pari vuotta riittää. Talkoolaiset tekevät rahassakin mitattuna arvokasta työtä. Samalla he ikävä kyllä nakertavat Nokian 5400 miljoonan Navteq-sijoituksen arvoa.

Selaimesi tietää kaiken

Jos olet liikkeellä modernilla selaimella, se tietää missä olet. Google Mapsin zoom-potikan yläpuolelle ilmestynyt nappula todistaa sen.

Monessa 'päätelaitteessa' on GPS mutta aniharva laite luovuttaa sen tietoja selaimelle. Blackberry oli ilmeisesti ensimmäinen. Asiassa tapahtui salmannopeaa kehitystä. Viime heinäkuussa julkaistiin W3C draft nimeltä 'Geolocation API Specification'.

Se on esimerkki siitä, että W3C on ajan hermolla ja ainoastaan yhden firman jatkuva vastaan hankaaminen estää standardien vahvistumista. Kaikki asialliset selainvalmistajat tukevat draftia.

Uusi speksi tuo 'navigator' -objektiin 'geolocation' -ominaisuuden. Jos tietokone, jolla liikut, tietää sijainnin, se on JavaScriptin luettavissa:
navigator.geolocation.getCurrentPosition(successCallback, errorCallback);
Ihanaa, että ei tarvita selainkohtaisia kommervenkkejä. Käsittämättömintä on, että kyseinen data on hyvällä tarkkuudella saatavissa koneista joissa ei luultu olevan mitään paikannuslaitteita. Ylläoleva koodirivi pistää selaimen kysymään käyttäjältä 'Share location?' tms.

Jokaisessa koneessa, jossa on langaton verkko, on myös paikannuslaite. WLAN-tukiasema on kuin radiomajakka. Se toitottaa omaa MAC-tunnustaan uskollisesti koko ajan. Hankaluutena on vain, että ihmiset muuttavat WLAN-tukiasemien paikkaa muuttojen, kauppojen, murtovarkauksien, ulosmittausten tai mielijohteiden seurauksena.

Firma nimeltä Skyhook on päättänyt uskollisesti pitää tietokantaa maailman jokaisen WLAN-tukiaseman koordinaateista. He jopa ajelevat autoillaan maailman suurkaupunkeja aivan kuin Googlen kuvausautot. Silti Skyhook luulee minunkin asuvan vielä vuodentakaisessa osoitteessa vaikka heidän algoritminsä kuulemma huomaa yht'äkkisen muutoksen.

Toinen firma, joka ylläpitää vastaavaa tietokantaa on Google. Kun Firefox kohtaa ylläolevan koodirivin, se kysyy luvan ja myönteisessä tapauksessa tarkistaa ympäröivät WLAN-asemat ja hakee Googlen tietokannasta todennäköisen sijainnin. Omakohtaisesti sijainti on tarkempi kuin osaisin itse piirtää.

Tein aiheesta jo jonkin aikaa sitten testisivun. En ole siitä kovin ylpeä, vaatisi päivitystä, mutta pelaa se.

navigator.geolocation löytyy nykyisin ainakin seuraavista selaimista
  • Firefox
  • Chrome
  • iPhone Safari
  • Android
  • Opera
Opera käyttää Skyhookia, muut Googlea. Kaikki muutkin selaimet tukevat geolocation-oliota asentamalla Google Gears -plugari.

Juoru

Äärettömän mielenkiitoinen juoru (teoria) Applen panostuksesta alueelle.

Peli

BattleCell on Google Mapsin päälle tehty peli. On niitä muitakin mutta tämä ryhmä vaikuttaisi olevan tosissaan.

Jätkät kysyvät minulta mielipidettä. Ainoa peli, jonka tunnen, on Tetris. Menkää ja kokeilkaa että heidän hitcounteriinsa ilmestyisi edes muutama käynti Härmästä.

Hakevat Suomen kielen kääntäjää. Auttaisin mielelläni mutta en tunne ketään peli-ihmisiä. Kyselkää!