torstaina, huhtikuuta 26, 2007

Homer satelliittikuvassa

Ei ole koskaan aikaisemmin tullut kokeiltua You Tuben istuttamista nettisivulle. Hyvä syy löytyi aiheeseen osuvasta videopätkästä ja yleispätevät ohjeet sattuivat silmään My Mapsin helpissä.

lauantaina, huhtikuuta 14, 2007

Samalla viivalla

Kärsimättömät My Mapsin käyttäjät ovat ihmetelleet miksei hakukone löydä heidän sivuaan heti. Miksi pitää odottaa indeksointia. Onhan tiedosto jo Googlen serverillä. Kuinka alkeelliset systeemit niillä oikein on?

My Mapsin julkaisu oli halvaannuttava uutinen kilpaileville palveluille, jotka olivat rakentaneet palvelunsa Google Maps API:a käyttäen. Yhtä kipeää se teki Googlen sisällä niille, jotka olivat tukeneet kyseistä toimintaa. Vielä helmikuun lopulla API-blogissa kannustettiin kyseisiä yrittäjiä.

Olen lukenut ehkä kaksisataa uutista tai blogausta aiheesta. Yhdessä tai kahdessa on oivallettu mitä oikeasti tapahtui. Hakujättiläinen otti (on ottanut) käyttöön uuden tavan sortteerata webin sisältöä.

Suuremmat visionäärit Googlessa näkivät, että joskus tämä on tehtävä. Visioon kuului Keyholen osto eli Google Mapsin alku. Mitä pikemmin, sen pienemmät haavat kaikille. Askelella oli inhimillisiä sivuvaikutuksia mutta kuinka paljon se vie intenettiä eteenpäin on muutaman marttyyrin arvoista. Otetaan sijainti mukaan tiedon organisointiin.

Indeksointi on hidasta inhimillisistä syistä. My Maps ei ole millään tavalla etuoikeutettu indeksoinnissa. Algoritmia ei ole muutettu. Esim Platialilla tehtyjä karttoja löytyy Google Mapsin haulla vielä tänään enemmän kuin My Mapsillä tehtyjä. Reilua, vai mitä. En ole samaa mieltä niiden kanssa jotka väittävät Googlen tehneen ensimmäisen Microsoftmaisen liikkeensä.

torstaina, huhtikuuta 12, 2007

Kiinan muuri

My Mapsistä kirjoitetaan netissä enemmän kuin kukaan ehtii lukea. Monenlaiseen sävyyn ja monelta kantilta. Kukaan ei moiti itse editoria. En ihmettele yhtään. Se on todella hieno.

Jo jonkin aikaa on ollut tiedossa kohta Kiinan satelliittikuvissa, joissa muuri erottuu selkeästi. API-sivun laatiminen ja koordinaattien listaaminen jollain editorilla olisi kokoillan projekti. My Mapsillä hommaan meni muutama minuutti. Tässä.

Nimenomaisesti murtoviivan editointi on järjestetty helpommaksi kuin kukaan kymmenistä editorien tekijöistä on edes haaveillut.

Vielä pitäisi kokeilla miten Googlen indeksointikonsepti toimii käytännössä. China Wall on korkealla webin hakusanatilastoissa. Pitäisi:
- laatia sanaton Maps-API-sivu, joka lukee China Wall-aiheista KML-tiedostoa
- tehdä Sitemaps, joka yhdistää KML-tiedoston sivuun
- asentaa AdSense ja kävijälaskuri
- vaieta kuin muuri

Jos kävijöitä alkaa tulla ja AdSense mainostaa muurituotteita, herää kysymys, miten konseptin väärinkäyttö on estetty. Voiko kuka tahansa varastaa jonkin suositun KML-tiedoston etsijöitä omalle sivulleen?

keskiviikkona, huhtikuuta 11, 2007

Fuusaus

Tämän kuun Mikrobitin kolumnissaan Kari A. Hintikka puhuu mashupeista ja luonnollisesti Google Maps on pääosissa. Hän mainitsee Virtuaalisten Nuppineulojen suomennosehdotuksen 'fuusaus' eteväksi mutta käyttää silti 'mashup'-sanaa:)

Sama kirjoittaja on tuottanut paljon muutakin hyvää luettavaa. Pari kuukautta sitten ilmestyi ansiokas Web 2.0 - johdatus internetin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Se lienee ainoa suomenkielinen Web 2.0-julkaisu. Painoarvoa lisää, että sen kustantaja on TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus r.y.

48-sivuinen tietopläjäys on ladattavissa veloituksetta pdf-muodossa.

lauantaina, huhtikuuta 07, 2007

MyMaps == Web3.0

'Sijainti tuli mukaan tiedon organisointiin.' on lainaus tämän blogin otsikkotaulusta. Se valtava hössötys, joka MyMapsin ympärillä webissä pyörii, on alimitoitettua.

KML-tiedostojen indeksointi hakukoneeseen julkaistiin aikapäiviä jopa tässä blogissa. Eilen, samaan aikaan MyMapsin kanssa julkaistiin myös KML-tiedostojen haku Google Mapsissa. Se on yhtä oleellinen uutinen kuin MyMaps.

Taikasana on 'near'. Esim 'Museum near Helsinki Finland' tuottaa 63 hakua, jotka pötkähtävät kartalle numeroituina nuppineuloina. Suurin osa niistä on KML tai KMZ -tiedostoja. Samalla tavoin kaikkien tekemät MyMaps-kartat tulevat olemaan löydettävissä - hakusanoilla.

Tämä kokonaisuus on on niin vahva, että en haluaisi olla kilpailija.

Sijainti tuli mukaan nettisivujen organisointiin.

torstaina, huhtikuuta 05, 2007

My Maps

Nyt tapahtuu kiihtyvällä vauhdilla. Tänään julkaistu My Maps antaa mahdollisuuden oman karttasivun tekemiseen 'luolamiehellekin'. Asia oli sen verran iso, että sitä ei julkaistu API-blogissa, vaan oikein Google-blogissa. Nopeiten asiasta saa käsityksen katsomalla tämän kolmen minuutin videon.

Samantapaista ovat aiemmin tarjonneet kymmenet yksityisten ylläpitämät API-sivustot, jotka ylläpitävät nyt hätäkokouksia. Toivottavasti edes pioneerille, Andrew Bidochkolle on lähetetty pahoittelut pieleen menneen pääsiäisisen johdosta. Samoin noin toissapäivänä saamani kehut helposta menetelmästä karttasivun tekoon vanhenivat (mutta eivät unohtuneet).

Kehitystä ei voi estää. Koen helpotuksena, että minun ei enää tarvitse koodata karttasivuja tyttärieni ulkomaanmatkoja varten - pelkkä linkki riittää. Näin voitetun ajan voi käyttää uusien juonien punomiseen.

Lisäys:

My Maps perustuu KML-formaattiin.

Kysytty uudistus putkahti

v2.77: GMarker show, hide, and isHidden metodit helpottavat huomattavasti markkerien suodattamista. Esim. checkboxien käyttö sivupalkissa käy nyt virallisesti.

Olen itsekin ollut ruinaamassa juuri tätä ominaisuutta. Oletin, että se olisi tullut GMarkerManagerin lisävarusteeksi, mutta se ilmestyikin ilman kyseistä raskasta lisävarustetta.

Nyt pitäisi etsiä fiksuin puumenu-skripti ja yhdyttää se näihin uusiin metodeihin.

tiistaina, huhtikuuta 03, 2007

Ajo- ja uintiohjeet

Vajavaisella Saksan taidollanikin ymmärrän, että tämän reittihaun reittipiste 44 neuvoo uimaan Atlantin yli ja kertoo ystävällisesti matkankin (5572 km).

Arvioitu matka-aika on mielestäni epärealistinen 29 päivää ja 13 tuntia. Benoit Lecomteltakin meni 73 päivää pelkkään uimiseen mutta hän ei käyttänytkään Google Mapsia reitin valintaan.

Löydön teki Larry.

maanantaina, huhtikuuta 02, 2007

JSON

JavaScript Object Notation. JavaScript on nimessä oikeastaan sattumalta. Se voisi yhtä hyvin olla vain vain 'ON'. JSON on XLM:n moderni korvike. Tiiviimpi kuin XML ja helpommin purettava. Se on tullut tunnetuksi JavaScriptin myötä koska se on oikotie nettisivujen väliseen seurusteluun ilman serverikieliä - pelkällä JavaScriptillä.

Puhutaan JSON-syötteeestä. Termi on teknisesti hieman väärä. Sillä tarkoitetaan .js -tiedostoksi naamioitua syötettä. Se ei ole JSON-tiedosto vaan JavaScript tiedosto, joka sisältää vain yhden funktion. Funktion parametrinä on JSON-muotoinen tiedosto. Systeemille on ehdotettu nimeä JSONP, joka tuottaa tänään jo puolitoista miljardia googlausta. Kuitenkin jostain syystä puhutaan yleisesti JSON-feedistä.

Google tarjoaa mm. Spreadsheets taulukko-'ohjelmansa' (sivunsa) apina XML-liitynnän vaihtoehtona JSON-liityntää. Asia on noteerattu yllättävän hitaasti. Kokonainen taulukko on käytettävissä valmiina oliona. Solujen sisältö on olion ominaisuuksina. Äärettömän kätevää.

Spreadsheets on varteenotettava vaihtoehto tietokannoille pienimuotoisissa tarpeissa. Google kertoo aiheesta blogissaan ja on valinnut esimerkkisivukseen Virtuaalisten Nuppineulojen oman tekeleen.