perjantaina, tammikuuta 26, 2007

API sai uutta energiaa

Virtuaaliset nuppineulat kirjoitti viikko sitten:

Edelleen kysymyspalstalla on päivittäin useita peruskysymyksiä, jotka voitaisiin välttää paremmilla esimerkeillä.

Kannatti kirjoittaa koska tieto vanhentui jo. Nyt alkoi maanläheisiä esimerkkejä ilmestyä. Kysymys on uusista tervetulleista henkilöistä, joista skrivaan mielelläni kohta.

Businessgrafiikka

Tuon termin tuntevat ikämiehet. Sen nimi on nykyisin presentaatiografiikka.

Nyt kun loputtoman ruikutuksen seurauksena Google Maps APIssa vihdoin on väritettävien monikulmioiden keinot, ei kukaan keksi niille mitään käyttöä. Kolmessa viikossa olisi luullut ilmestyvän sivuja jos tarve olisi ollut todellinen.

En itsekään keksinyt muuta käyttöä kuin kellon, mutta kellohan on varsinaista businesgrafiikkaa ja Könnin sukuperinnekin velvoittaa. JavaScript-kelloja on kuulemma webissä muitakin mutta omani on tietysti asteen muita mageampi. Myykää muut kellot, peruuttakaa menot. Huomenna julkaistaan 'se' JavaScript-kello.

Itse asiassa, kukaan ei ehkä ole edes älynnyt GPolygonin käyttöä palkki- tai piirakkakkahommissa. Yleensä aloitan piirakoista ja mieluiten dynaamisista sellaisista.

perjantaina, tammikuuta 19, 2007

Dokumetointi päivettyy

Ne, jotka ovat eniten tekemissä apin kanssa, eivät lue dokumentointia joka päivä. Siksi tieto dokumentaation päivityksestä tuli keskustelupalstalle kun vasta-alkajalle annettiin neuvo 'undocumented' ominaisuudesta. Vastauksena ihmetystä, miten niin 'undocumented'.

Uusi dokumentaation referenssiosa on selkeämpi. Yllätyksiä ei tullut. Löytämälleni 'load'-tapahtumalle tuli selitys, mutta sillä ei ole mitään seksuaalista merkitystä. Dokumentaation uudistusta ei ole virallisesti ilmoitettu mutta virallinen blogi kertoo uudesta GPolygonista. Siitä löydettiin ensimmäiset merkit jo viime kesänä ja ensimmäisen testisivun tein viime joulukuussa.

Edelleen kysymyspalstalla on päivittäin useita peruskysymyksiä, jotka voitaisiin välttää paremmilla esimerkeillä.

Eniten dokumentaation päivitys työllistää Mike Williamsia, joka on muutoinkin tehnyt suuremman työn kuin virallisen dokumentaation kirjoittajat. Hän joutuu käymään läpi 'epävirallista Google Maps api -referenssiään' ja poistamaan punaisella merkittyjä 'undocumented' -merkintöjä.

Huolestuttavaa, että asiasta tiedottavan henkilön nimi on taas uusi.

Johan jotakin

Johan naapurivaltiosta keksi, että Google Spreadsheets Apin ja Google Maps Apin yhteenkytkentä antaa mahdollisuuden kaveripiirien yhteisiin nuppineulakarttoihin.

Spreadheets ymmärtää ensimmäisen rivin solut sarekkeiden otsikoiksi. Kun sieltä löytyy 'name', 'lat' ja 'lon', niin Johanin karttasivu levittää asiat nuppineuloiksi mistä tahansa julkisesta Google Spreadsheets -taulukosta. Cool.

Koodi on varsin tuttua. Z-indeksointi on otettu vastaan muuallakin mutta naapurivaltiossa oltiin nopeita. Samalla opin, että vieraita nuppineulojen ikoneita käytettäessä ne kannattaa esiladata. Jos api ei saa ikonin kuvatiedostoa riittävän nopeasti, se pläjäyttää tilalle vakionuppineulan.

Kielitaitoni kalastusasioissa on heikko kaikilla kielillä. Siksi arvelen, että Johanin sivu käsittelee kalastusta.

keskiviikkona, tammikuuta 17, 2007

Google Finland

Google Suomi piti tiedotustilaisuuden tänään. Emme saaneet Suomen karttoihin uutta.

Samalle uutispäivälle osuu tietoja miten YLE paheksuu Google News -palvelua. Se kun välittää edelleen uutisvälineitten webbiin panemia uutisia ja tekee niistä helpommin löydettäviä.

Voiko moinen herkkänahkaisuus johtua muusta kuin, vielä saman uutispäivän yhdestä uutisesta, joka pitäisi pitää pimennossa. Skype-ukot ovat uhkaamassa digi-tv:n asemaa. Asiaa ei kerrottu tv-uutisissa.

Aamun Hesari kertoi Google Mapsistä ja sen paikallispalvelukataloogista. Lehti ennusti, että Google julkaisee tänään tai lähiaikoina palvelukataloogin Suomessakin. Artikkeli ennusteli Enirolle ankeita aikoja. Karttoja vertailtiin ja Google Maps sai asialliset kehut mutta sävy oli jopa häiritsevän magea.

Myöhemmin päivän mittaan tuli 'uutinen' Hesarin ja Microsoftin sopimuksesta. Suuttuiko Stadari päivän mittaan jostain? Sitten vielä uutinen Talentumin ja Microsoftin vastaavasta! Ovatko kyseiset firmat oikeasti uskoneet, että se 200 tuhannen päiväkävijän joukko, joka ei osaa, viitsi tai uskalla vaihtaa työkoneensa IE:n kotisivua, olisi oikein sopimuksen arvoinen. Vai mitä ihmettä?

Ehkä kaikki päivän uutiset pitää laskea yhteen.

torstaina, tammikuuta 11, 2007

Sitemaps

Sitemaps ei ole karttasivu vaan sivukartta. Se on xml-tiedosto, joka sijoitetaan sivuston juurihakemistoon. Se sisältää tietoja sivuston päivityksistä. Hakukoneet käyvät lukemassa sitä ja käyttävät tietoja indeksoinnissaan. Muuten - html:n meta>keywords-tietoja eivät hakukoneet ole noteeranneet enää vuosiin.

Google Maps -sivun varsinainen luettava asiasisältö on yleensä puhekuplissa, joiden sisältö on hakukoneiden ulottumattomissa. Usein sisältö tulee eri tiedostosta ja samaan html-tiedostoon koodattunakin se on script-tägin sisällä.

Google julkaisi ohjeet miten infokuplien sisällön saa mukaan Googlen hakuindeksointiin. Sisältö laaditaan KML-muotoiseksi xml-tiedostoksi, joka mainitaan sitemap-tiedostossa. Nokkelaa.

KML on muutenkin kätevä tiedostomuoto, koska sen voi laatia 'käsin koskematta' Google Earthilla, jonka uusin päivitys 4.0 kannattaa muutoinkin käydä hakemassa.

maanantaina, tammikuuta 08, 2007

Google Spreadsheets API beta

Google julkaisi joitakin viikkoja sitten apin taulukkolaskentaansa. Sitä ei löydy vielä viralliselta apilistalta. Siihen perehtymällä tajuaa miksi Google julkaisi RSS:n ja Atomin tyylisen oman GData-standardinsa. GData on laadittu data-apien standardoimiseksi. Calendar, Blogger, Spreadsheets, Code Search, Base... Kaikki yhdellä opiskelulla.

GData on XML:ää, jotta liitynnät olemassaoleviin rakennelmiin olisivat mahdollisimman helpot. Sille, joka kirjoittaa tyhjästä ohjelmaa tai nettisivua, on tarjolla kiihottava vaihtoehto - JSON-syöte. Se on saatavissa kaikkiin edellälueteltuihin apeihin.

JavaScriptissä on ns. cross-domain-rajoitus. HTTPRequest (ajaxin perusta) suostuu avaamaan vain samassa hakemistossa eli omalla palvelimella olevia tiedostoja. HTML kuitenkin suostuu lataamaan .js -skriptejä mistä tahansa - aivan kuten kuvia tai tyylitiedostoja. JSON-syöte hyödyntää tätä porsaanreikää.

JSON on saanut nimensä JavaScriptistä, mutta se istuu kätevästi lähes kaikkiin kieliin. Json.org -sivusto vihkii asiaan illassa.

Pari postia sitten mainittu esimerkkisivu (nyt v0.2) lukee markkereiden tiedot taulukosta toiselta palvelimelta. Syötettä kutsuttaessa annetaan ns. callback-funktion nimi. Takaisin saadaan skripti, jossa on sama funktio ja sen parametrinä JSON-tiedosto, joka sisältää taulukon rivit objekteina. Auki parsiminen on paljon helpompaa kuin XML:n.

Toistaiseksi skriptikutsulla ei voi kirjoittaa taulukkoon. Teknistä estettä ei ole, mutta asiaa perustellaan turvallisuudella. GData-kutsulla taulukoita voidaan työstää vapaasti mutta taulukoita ei voi luoda eikä hävittää.

Json-periaate on räjähdymäisesti leviävä viime viikkojen hype. Ajattelin illan mittaan tutkia json-kommenttipalstan lukemista kartalle.

sunnuntai, tammikuuta 07, 2007

Nokia N800


Amerikkalaisen FCC:n hyväksymisprosessi vuotaa liikealaisuuksia kuin Zavidovo tai sitten on kysymyksessä poikkeuksellisen kiinnostava tavara. 'Tiedot' Nokia 770 Internet Tabletin uudesta versiosta ovat rönsyilleet netissä marraskuulta alkaen. Tuotteen nimi oli lähteestä riippuen 780, 870 tai 880. Kaikki vääriä arvauksia tai sitten Nokia pilaili ja vaihtoikin nimeksi N800.

Linux-blogeissa uutuudelle annetaan sille kuuluva arvo. Tänään niissä on vasta kuvasarjoja taideaarteen purkamisesta pakkauksestaan.

Laitteen julkistus tapahtuu maanantaina CES-näyttelyssä. Helsingistä katsoen osuu mukavasti samoihin aikoihin kun esimmäiset WLAN-bussit aloittivat. Monella alkaa kaurapuurodieetti. Must have!

N800 ja Google Maps ovat kuin tehdyt toisiansa varten.

Google News löytää haulla 'Nokia N800' tällä hetkellä seitsemän uutislähdettä. Aamulla enemmän ja maanantaina paljon.

lauantaina, tammikuuta 06, 2007

Eniro beta

Eniro julkisti vuoden vaihteessa uusitun hakupalvelunsa betan. Hienoa nähdä, että täältä päin maaellipsoidia tulee rohkea kilpailija isojen kisoihin. Julkistus tehtiin Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.

Itse haku vaikuttaa lähinnä paikalliseksi konffatulta Googlelta. Nurkasta löytyykin enhanced by Google -logo.

Mielenkiintoinen on karttaosuus. Se on näkemistäni eurooppalaisista selkeästi modernein. Ajax-toteutus tietysti - onhan Fonectankin kartta nykyisin simppeliä ajaxia. Eniron kartta on tyylikäs ja toimiva. Se on selkeästi oma toteutus mutta Google Mapsin inspiroima.

Google Mapsin julkistamisesta on kohta kaksi vuotta. Luultavasti projektiin on ryhdytty pahemmin vitkastelematta. Teknistä etumatkaa ei tietenkään ole saatu kiinni. Koodissa on turvauduttu tunnettuihin JavaScript-kirjastoihin (script.aculo.us, Prototype, Walter Zorn, jne).

Yhteispohjoismaisuus ei näy karttasivulla millään tavalla. Jos haluaa etsiä kartalta ruotsalaisen osoitteen, on etsiydyttävä Ruotsin Eniron sivulle. Sivua on hankala löytää Eniron hakukoneella koska se on viritetty löytämään suomalaisia sivuja. Juuri tässä on Eniron ja Googlen ero.

Eniro ajoi Google Mapsin ohi suomalaisen kotitarvekäyttäjän kannalta siksi aikaa kun Googlen osoitehaku ei kata maatamme. Milloin Eniro julkaisee API:n ja millaisen?