Kun v2 alpha julkaistiin, meni monella sivuntekijällä kalju kananlihalle. Syntaksi muuttuu ja koordinaattien esitysjärjestys ja zoomin numerojärjestelmä muuttuvat. Se tarkoittaisi isoa remonttia jos ykkösversio (beta) joskus häviäisi.
Säikähdyksestä on nyt selvitty. Versiosta 2.36 lähtien API suorittaa käännöksen automaattisesti. Jos sivu on laadittu
ykkösversion virallista dokumentaatiota noudattaen, se toimii myös kakkosversiolla. Kuitenkin
keskusteluryhmässä,
Mapkissa ja Mike Williamsin
sivuilla on julkaistu niin paljon houkuttelevia epävirallisia niksejä, että iso osa sivuista käyttää jotain temppua, joka ei käänny.
Näin on myös LiikkuVillen kanssa. Siitä on
kakkosversiota käyttävä kokeilukappale alpha-kansiossani. Se vaati muutamia muutoksia, jotka kohdistuivat nimenomaan dokumentoimattomiin ominaisuuksiin (tooltipsit, säätimien siirto). Näppäinoikotiet eivät kakkosversiossa toimi ja punainen osoitinpallo lakkasi eilen toimimasta. Se vaatisi ison remontin.
Kakkosversio on epävakaa koska siihen tehdään muutoksia päivittäin. Ominaisuuksia tulee ja menee. Virallista dokumentaatiota ei ole julkaistu. Ainoastaan lyhyet tiedotteet
Google Maps API blogissa. Sama blogi kehoittaa pidättyvyyteen kakkosversion käyttöönotossa. Kuitenkin houkuttimena on paremmat satelliittikuvat ja nyttemmin SVG-tuki! Moni alkuvaiheessa mainittu ominaisuus (esim. kaksi infoikkunaa) on poistunut. Tilanne on hieman sekava ja vaatii päivittäistä seuraamista.
Ykkös- ja kakkosversion erottaa vilkaisemalla zoom-potikan pituudesta. Lisäksi kakkosversion kartoissa on Tele Atlas kirjoitettu virheellisesti ilman välilyöntiä. Lähdekoodin alussa, API-avain -skriptissä v=2 tarkoittaa kakkosversion oletusrevisiota (tänään 2.36) ja 2.x viimeisintä (2.37).