maanantaina, joulukuuta 21, 2009

Taas Nokia maps

Olin vähän ymmälläni kun minulta kysyttiin neuvoja Nokian karttojen istuttamisesta mobiilille Google Maps-sivulle. (Tai toisin päin)

Sekaannus oli lähtöisin näiltä Nokian sivuilta. Olen ymmälläni.

Nokian omaan karttapalveluun on API ja siihen tarjottiin julkistamisvaiheessa avaimia hakemusten perusteella. Hain heti, enkä ole ikinä saanut mitään vastausta.

keskiviikkona, joulukuuta 09, 2009

Karttasivutkin indeksoidaan

Google tuo hakuunsa jatkuvasti uusia sisältöjä. Nyt pääsevät mukaan Maps API -sivut.

Karttasivut sinänsä ovat tarkkaan Googlen tiedossa API:n vaatiman avainparametrin kautta. Avain sisältää sivun URL:n. Google pystyy pitämään myös kävilaskuria koska jokainen sivulataus lataa API-skriptin Googlen palvelimelta.

Indeksoinnin ongelmana on ollut, että sivun varsinainen sisältö on usein infokuplissa, eikä se näy html-koodissa tai edes JavaScript-koodissa välttämättä lainkaan. Sisältö saattaa tulla missä tahansa tiedostomuodossa miltä tahansa palvelimelta ja muuttuu luettavaksi vasta kun markkeria klikataan. Monet suositutkin karttasivut ovat sijoittuneet hakutuloksissa huonosti.

Googlella päätettiin ratkaista ongelma sisällyttämällä API-koodiin funktio, joka pyydettäessä palauttaa infokuplien sisällöt ja nuppineulojen sijainnit. Tavanomaista indeksointirobottia ei siis tarvita vaan tiedot siirtyvät normaalin tiedonsiirron ohessa ilman ylimääräisiä sivulatauksia.

Indeksointi alkaa tänään. Siltä voi halutessaan välttyä normaaliin tapaan robots.txt-tiedostolla. Lisätietoa.

-------
Lisäys.

'Perinteinen menetelmä' eli KML/KMZ-tiedostojen ja GeoRSS-syötteiden indeksointi Sitemap-tiedoston avulla tietysti jatkuu. Etu on, että ne on löydettävissä ja avattavissa myös Google Mapsilla ja Google Earthilla.

tiistaina, joulukuuta 08, 2009

QR-tagit taitavat tulla


QR-tagi on kaksiulotteinen viivakoodi, jonka lukemiseen kamerakännykkä on mitä oivallisin laite. Se voi sisältää www-osoitteen, jolloin kyseinen kamerakännykkä voi siirtyä suoraan toivotulle sivulle.

Japanissa touhu on jo arkipäiväistä ja onhan noita Helsinginkin ratikkapysäkeillä johdattamassa pysäkkiaikatauluihin tai kännykkälipun tilaukseen.

Nyt Google on alkanut jakaa tarroja, jotka johdattavat Google Mapsiin. Se on postittanut sadalle tuhannelle valitulle yrittäjälle tarrat oveen. Ajatuksena, että voi lukea kätevästi esim. kapakan Google Maps review-sivun ennenkuin erehtyy sisään.

Aika alkaa olla kypsä nyt kun sopivia webbikelpoisia kännyköitä on jo riittävän monella. Väkisin muistui mieleen yritelmä nimeltä CueCat ajalta, kun se vielä ei ollut kypsä.

Toinen, paljon scifimpi hanke, on Google Goggles. Se käyttää Android kamerakännykkää samanlaiseen takoitukseen ilman mitään tarroja.