sunnuntai, lokakuuta 30, 2005

Vieraskirja




Tällä blogilla on nyt vieraskirja, joka on luonnollisesti Google Maps -pohjainen. Olkaa hyvä. Kannattaa zoomailla ja sijoitella merkki ajan kanssa, koska en edes tiedä miten vahingonlaukaukset poistetaan.

perjantaina, lokakuuta 28, 2005

Taas uutta Googlelta

Nyt Google on lisäämässä palveluihinsa tietokannan. Sen nimi on Google Base ja toimi jo hetken osoitteessa base.google.com. Asiasta kerrottiin Googlen omassa blogissa ja lukemattomissa uutislähteissä.

Härmäläiset sovellukset

Olen statistiikasta huomannut, että palstallani on lukijoitakin - nöyrin kiitos. Tein jo alussa päätöksen, että Google Maps Mania saa hoitaa linkkipalstan virkaa. Tässä blogissa tullaan linkkaamaan suomalaiset Google Maps API -sovellukset, sitten kun niitä tulee. Yksi vasta on julkaistu ja pari muuta saman tekijän raakiletta on joku saattanut vahingossa löytää.

Google Maps Manian äijän kanssa on sovittu sama työnjako. Siitä muistuikin, että olen luvannut kysellä: Tietääkö joku suomalaisen Google Maps API -sovelluksen? Vastaukset kommentteina tai osoitteeseen: esa piste ilmari ät gmail piste com.

Kun kartat tulevat Suomeen...

tiistaina, lokakuuta 25, 2005

Nokia 770


Nokian odotetulla Linux-nettitabletilla on jo omia nettisivustoja, mm blogi. Harvaa Nokian tuotetta on odotettu yhtä jännittyneinä. Se on ensimmäinen avoimen koodin tuote. Kehitysalusta löytyy osoitteesta www.maemo.org.

Laite antaa lisävauhtia Google Maps -sovelluksille edellyttäen, että sen Opera-selain saa karttasivut auki. Uutisia laitteesta.

sunnuntai, lokakuuta 16, 2005

Suomalainen sivu noteerattiin

Kirjoittajan kaksoiskartta-navigointisivu otettiin tiistaina mainitsemani oppikurssin esimerkiksi. Ainoa muutos kuukauden takaiseen kaksoiskarttaan on hienompi tähtäin pikkukarttaan. Kahden kartan käyttöliittymällä on etunsa ja se tulee melko varmasti yleistymään.

torstaina, lokakuuta 13, 2005

Google vaihtoi karttoja

Localin kartat ovat Navteqin toimittamat. Kuitenkin API-sivujen kartat tulevat nyt Tele Atlakselta. Muutos tapahtui samassa rytäkässä, jossa Maps ja Local yhdistettiin. Syytä ei ole ilmoitettu, mutta lienee sopimustekniikkaa.

Mistä tahansa API-sovelluksesta pääsee kätevästi siirtymään Localiin. Klikkaamalla "Powered by Google" -logoa, siirryt samaan kohtaan, samalla zoomauksella ja karttatyyppivalinnalla Localin puolelle. Navteqin ja Tele Atlaksen karttojen vertailu käy kätevästi.

keskiviikkona, lokakuuta 12, 2005

Uutta ilmakuvaa Helsingistä

Helsingin yläpuolella on viikon ajan pörrännyt hitaasti helikopteri, joka kuvaa ja mittaa kolmiulotteisesti maastoa. Kuvauksen on tilannut kaupunki. Materiaalin käyttötarkoituksina mainitaan kantakartoituksen tarkentamisen lisäksi tulvasuojelu.

Lisätietoa menetelmästä.

.

tiistaina, lokakuuta 11, 2005

Oppimateriaalia

Google Maps API -keskustelupalstalla on joitakin ohjelmointiosaajia, jotka väsymättä antavat neuvoja kaikkiin kysymyksiin. Eräs aktiivisimpia on Mike Williams. Nyt hän on julkaissut aiheesta oppikurssin Google Maps API Basic Tutorial. Siinä on käyty läpi karttasivujen tekemisessä oleelliset asiat sudenkuoppineen. Esimerkit ovat selkeitä ja hyvin dokumentoituja.

Aiheen perusmateriaali on tietysti Googlen oma dokumentaatio. Sitä ei ole päivitetty API-versio 1 jälkeen ja käytettävissä onkin paljon dokumentoimattomia ominaisuuksia. Niiden käytössä on riski, että ne lakkaavat eräänä päivänä toimimasta. Esim mittakaavaviivain, joka esiintyy Google Localissa, on dokumentoimaton ominaisuus ja siksi esiintyy varsin harvoilla sivuilla.

Hyvää lukemista on myös pari kuukautta sitten developer.com-sivuilla julkaistu Integrating Google Maps into Your Web Applications.

lauantaina, lokakuuta 08, 2005

Taas uutta Googlelta

Google julkaisi RSS-lukijan Google Reader. Sen käyttöliittymä on googlemaisen yksinkertainen ja tehokas. Siinä yhdistyy haku ja RSS-lukija. Helpoin tapa käyttää RSS-syötettä arkipäivän hyödyksi.

RSS (ja Atom) on muuttuvasisältöisen sivuston kuten blogin tai uutissivuston yhteydessä oleva XML-tiedosto, joka sisältää otsikot päivämäärineen ja kellonaikoineen. RSS-lukija käy automaattisesti lukemassa käyttäjän haluamien sivustojen ko. XML-tiedostot ja säästää näin käyttäjältä kaistaa ja vaivaa.

Olen varma, että palvelu otetaan kirkuen vastaan, itse ainakin otin. Suosittelen.

torstaina, lokakuuta 06, 2005

Web 2.0

Missään ei ole virallisesti määritelty, mitä Web 2.0 tarkoittaa. Nettivisionääri Tim O'Reilly on kirjoittanut perusteellisen seitsemänkohtaisen näkemyksensä sivuilleen otsikolla: What Is Web 2.0. Kirjoitus on aika pitkä. Programmableweb.com käyttää viehättävän yksinkertaista määritelmää: APIt ja niiden avulla tehdyt mash-upit (integroinnit) ovat Web 2.0.

Tällä hetkellä on San Fransiscossa meneillään Web 2.0 -konferenssi. Sen järjestää juuri Tim O'Reilly. Tilaisuutta raportoidaan lukemattomissa blogeissa. APIt ja mash-upit ovat pääroolissa ja niistä varsinkin Google Maps API -sovellukset. Erään blogin mukaan Google mainitaan tavalla tai toisella jokaisessa esityksessä. Jopa Yahoon Terry Semel mainitsee Googlen useastikin.

Tecnorati on helpoin tie löytää blogeja tässäkin tilanteessa.

Google Maps lopetettiin

Google Maps ja Google Local ovat nyt yksi ja sama. Kumpaan tahansa kirjautuminen avaa Google Localin. Samalla Beta-merkintä on poistunut USA:n osalta.

Tapahtui kuten Googlen Lorraine Twohill sanoi elokuun lopulla. Maps ja Local julkaistaan maakohtaisesti pakettina. Localin aineisto pitää olla valmiina ennen karttojen julkaisua. Mikä on Suomen tilanne? Onko katalogifirma(t) valittu? Ollaanko vielä neuvotteluvaiheessa vai jo työssä? Miten Google ylipäänsä toimii: ostaako koko firman vai pelkät asiakastiedot vai onko se sama asia? Mihin katalogifirmaa starttivaiheen jälkeen tarvitaan kun Google Adwords toimii itsepalvelulla?

Kun katalogitieto on paketoitu, saamme katukartat.

Englannin ja Japanin kartoissa on vielä Beta-merkintä.

keskiviikkona, lokakuuta 05, 2005

Google Sun

Google on ollut mediassa esillä suunnilleen viikoittain uusien tuotteiden ansiosta. Tuotejulkistusten sarja alkoi noin vuoden kuluttua massiivisesta osakeannista. On ollut hienoa nähdä, että kerätyt rahat on käytetty alan kehittämiseen.

Viimeiset uutiset ovat olleet yhteistyöhankkeita. Jokin aika sitten tieto yhteisestä kehityskeskuksesta Nasan kanssa ja tänään: yhteistyösopimus Sunin kanssa.

Google ja Sun ovat oivallinen pari. Niillä ei ole päällekkäisyyksiä ja synergiamahdollisuudet ovat huimat. Niukkasanaisessa tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että Google tulee jakelemaan Sunin ohjelmatuotteita joihin Sun tulee sulauttamaan Googlen apuneuvoja.

Lehdistö näkee liitossa leirin Microsoftia vastaan. Kukaan ei voi olla sitä huomaamatta ja lukemattomille tahoille ja yksilöille tämä on onnen päivä joka merkitään päiväkirjoihin, kuten tähänkin nettipäiväkirjaan.

Erityisen huolissaan Microsoftilla on todennäköisesti Office-osasto, mutta vaikutus tulee olemaan paljon laajempi.

Mitä seuraavaksi? Selain?

tiistaina, lokakuuta 04, 2005

API v22 aiheuttaa paniikkia

Viime yönä Google otti käyttöön uuden API-version. Muutoksia näkyy myös itse Google Maps -sivulla. Sivupalkkitila on siirretty vasemmalle ja USA:ssa kartta keskittyy automaattisesti vierailijan IP-osoitteen perusteella.

Palstoilla kirjoitellaan ennätysvilkkaasti. V22 javascriptistä on löydetty jo hienoja uusia ominaisuuksia, mutta varsinainen hälinä käydään toimimattomista vanhoista ominaisuuksista monien sovellusten kohdalla. Ongelmat tuntuvat kasautuvan erityisesti Internet Explorer -käyttöön. Oma aavistukseni on, että Google yrittää siirtyä IE7-valmiuteen ja muutokset ovat niin suuria, että rappausroiskeita ei voida välttää.

Google Maps API -keskusteluryhmässä kuuluu ensimmäistä kertaa vihaisia soraääniä. Googlen kommentteja tai tiedotteita ei vielä ole nähty. Täytyy muistaa, että Googlella on täysi oikeus tehdä muutoksia Beta-vaiheen tuotteeseen. Tilanne rauhoittuu heti kun Google kertoo mitä uusia ominaisuuksia saimme ja miten vanhat sovellukset saadaan taas toimimaan.

Lisäys:

Toimintahäiriöt poistuivat Suomen aikaan illan mittaan ja hälinä hiljeni.