sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010

iPad-juna meni jo

Steve Jobs ei ole tekemässä ensimmäistä mullistusta, eikä hanketta ole tehty hosumalla. Silti kommentaattoreilla on parempi visio kameroista ja USB-liittimistä.

Tuotteessa ei ole kuulemma mitään uutta. - Eikö?

iPad löytää käyttäjäkuntansa niistä ihmisistä, joille siitä on iloa ja hyötyä. Ei niistä, jotka ihmettelevät kameroita ja USB-liittimiä.

Kun kilpailijat virittelevät tablettejaan, heitä hiertää vähän tiukahko $499 hintaraja. Kun tulee valmiille markkinoille, on oltava vielä halvempi ja vielä parempi. Hintaraja on siis $399.

Kun tabletti saadaan valmiiksi ja lanseerauspäivä on ylihuomenna, Apple pudottaakin hinnan $399, eli meidän on pantava hinnaksi $299. Mihin mahtuu MS ja Windows 7? Eivät ne mahdukaan.

Sitten pitäisi olla myös vakuuttavat vastineet iTunesillle, iBookille ja appStorelle.

iPad oli lähtölaukaus uudelle tuotekategorialle. Sen päämäärä on kehitysaste, jossa netti on aamiasmuropaketin kyljessä. Ainoa taho, jolta voi edes odottaa vakavaa vastusta, on Google ja Android.

Tabletin keksijästä ollaan montaa mieltä mutta:
  • iPad keksittiin jo vuonna 1972 erään Steve Jobsin kaverin toimesta
  • Jätkän on pakko olla hyvä tyyppi koska hän on myös jazz-kitaristi
  • Missä maassa kehitettiin oliopohjainen ohjelmointi?

================== päivitys 5.2.==================

1] En kirjoitushetkellä tiennyt, että Google-tabletti on jo hypoteettisesti "olemassa" Chromium-projektin sivuilla.

2] Mielipidemuutos: Android oli hätiköity arvio Google-tabletin käyttöjärjestelmäksi. Chrome OS on tietenkin parempi arvaus.

    2 Comments:

    At 02:15, Anonymous Anonyymi said...

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

     
    At 02:18, Blogger Esa said...

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

     

    Lähetä kommentti

    << Home