lauantaina, toukokuuta 10, 2008

Peukalonjälki

Apissa on omat tapahtumankäsittelijänsä (GEvent). Kartan 'click' palauttaa pari parametriä. Virallisesti tiedotettiin, että niitä tullaan muuttamaan. Lukemattomien sivujen toiminta perustuu siihen, että kyseiset parametrit ovat vaihtoehtoisia. Alusta saakka 'click' on palauttanut joko klikatun 'overlay'-olion tai klikatun koordinaatin.

Uskomattomin ehdotus aikoihin oli, että kartan 'click' muutettaisiin palauttamaan molemmat yhtäaikaa. Arviolta tuhannet sivut olisivat vaatineet remontin. Meteli olisi ollut melkoinen.

Vain kolme aktiivia otti kantaa. Andrew, Mike ja mä. Kirjoitan tämän tähän nettipäiväkirjaan koska oma ehdotukseni voitti. Vanhoihin parametreihin ei koskettu. Nyt kartan 'click' -tapahtuma palauttaa myös ehdottamani kolmannen parametrin.