tiistaina, marraskuuta 14, 2006

Vapaa geotieto

Googlelle tuli todennäköisesti Euroopassa yllätyksenä, että täällä julkista maantieteellistä tietoa säilytetään kassakaapeissa. Euroopassa monien maiden valtiolliset laitokset myyvät veronmaksajien omistamaa tietoa takaisin veronmaksajille. Hankalin tilanne on Englannissa, josta GClientGeocoder ei löydä vielä edes pääkaupunkia. Sen sijainnin kertominen on rikollista toimintaa.

Valtiot jarruttavat paikkatietotekniikan kehitystä.

Aiheesta on kirjoitettu EU-parlamentille kohdistettu vetoomus otsikolla: Valtioiden keräämä maantieellinen tieto on julkista omaisuutta. Siihen kerätään allekirjoituksia.

Modernimpi lähestymistapa on englantilaiskavereilla, jotka ovat perustaneet OpenStreetMap -sivuston. Tarkoitus on kerätä talkoilla kansainvälistä maantieteellistä tietoa vapaaseen käyttöön. Hanke on alussa ja se toimii vasta wiki-alustalla. Projekti on massiivinen ja sen organisointi on valtava haaste mutta jo idea lämmittää vapaan tiedon ystävien sydämiä.

Suomessa toimii samalla ajatuksella GPS-käyttäjien koordinaattisivusto GPS-waypoints.

5 Comments:

At 00:17, Blogger zache said...

Kirjoitin aikoinaan inssityöhöni eseen paikkatiedon pihtaamisesta. Toivottavasti pikkuhiljaa homma etenesi.

Sitä muuten ihmettelen, ettei mikään paikallinen pulju ole alkanut tarjoamaan geocooderia goolemapsiin ja helppoa tapaa tehdä siihen päälle juttuja. tms. Ei se olisi ees hirveän pahanakki tehdä osoitehaku sun muita vekotuksia vaikka digiroad datasta tms...

kuvittelisi, että esm kunnat joilla ei ole mitään kunnollista karttasysteemiä vielä kuolaisivat jonkun google rajapinnan tapaisen systeemin perään.

 
At 14:59, Blogger Jukka said...

Voiko esimerkiksi konsulttiyritys tarjota asiakkaalle Google Maps -toteutuksen palveluna, jossa asiakkaalle tehdään varta vasten web-sivut tai olemassaoleviin sivuihin upotetaan Maps-teknologia?

Tarvitaanko tällöin lisenssejä Googlelta?

 
At 01:33, Blogger Esa said...

Voi. Lisenssiä ei tarvita edellyttäen, että sivu on julkinen ja maksuton.

Sivun laatimisesta saa veloittaa.

Ei-julkiseen intranetkäyttöön tarvitaan Google Maps for Enterprise -lisenssi.

http://www.google.com/enterprise/maps/

 
At 20:32, Anonymous Anonyymi said...

Eurooppalaiset ilmatieteenlaitokset, Suomen Ilmatieteenlaitos mukaan lukien, harjoittavat samanlaista pihtaamisen politiikkaa. Jos haluaa mitään TV:n sääennustetta kummempaa säädataa, niin veronmaksajien rahoilla kustannetun tutkimuksen, henkilöstön ja laitteiston tuotoksia saa käyttöönsä vain maksamalla vinon pinon euroja.

Tätä monopolien pönkittämistä koordinoidaan EUMETSAT:issa (http://www.eumetsat.int/), joka on eurooppalaisten kansallisten ilmatieteenlaitosten yhteenliittymä.

Yksittäinen äänekkäin vastustaja lienee PRIMET (http://www.primet.org/), yksityisten meteorologian alan yritysten yhteenliittymä.

Alla joitakin linkkejä ja lainauksia:

http://www.ametsoc.org/policyforums/infoexchange.html
"On the surface, it would seem that these goals would go a long way toward making data more readily available throughout Europe. In practice, however, ECOMET's impact has been the reverse. Among atmospheric scientists, ECOMET is primarily known for the price list it controls of meteorological products based on data provided by the NMSs. Rather than serving as a means for encouraging and supporting a healthy environment for research, ECOMET functions primarily as a price-fixing cartel for the National Meteorological Services."

http://www.ofcm.gov/sai/presentations/02-panel_1-part1/05-p_weiss.ppt
"In Europe, there is little commercial meteorology or weather risk management activity because most European governments do not have open access policies resulting in data not being readily, economically and efficiently available."

https://www.cat-desk.com/Publications/WeatherRisk_Boissonade.pdf
"As the importance of weather data beyond forecasting has become increasingly evident, NMSs have reacted in diverging ways. Some countries, such as the Netherlands,14 have moved to upgrade systems and implement a free data policy, while countries such as Finland have acted to assert greater control over their data by limiting access."

http://www.kilpailuvirasto.fi/tiedostot/vuosikirja-2002.pdf
"Ilmatieteen laitos oli kesäkuun 1999 ja joulukuun 1999 välisenä aikana syyllistynyt määräävän markkina-asemansa väärinkäyttöön alentaessaan Ruotsin ilmatieteen laitokselle (SMHI) toimittamansa tutkadatan laatutasoa. Ilmatieteen laitoksen Suomessa toimiva kilpailija Foreca Oy (aiemmin Oy Weather Service Finland Ltd) osti tarvitsemansa säädatan SMHI:lta. Samanaikaisesti Ilmatieteen laitos käytti omassa kaupallisessa sääpalvelutoiminnassaan heikentämätöntä tutkadataa. Sanktioksi menettelystä kilpailuneuvosto määräsi viraston esityksestä Ilmatieteen laitokselle 20 000 euron suuruisen kilpailunrikkomismaksun."

 
At 20:36, Anonymous Anonyymi said...

Anteeksi. Epähuomiossa puhuin EUMETSATISTA, kun piti puhua ECOMETISTA (http://www.meteo.oma.be/ECOMET/).

 

Lähetä kommentti

<< Home