sunnuntai, heinäkuuta 01, 2007

Synttärit

Google Maps API saavutti kuun vaihteessa kahden vuoden iän. Oppinut siis kävelemään ja käymään potalla.

Paljon on kyseinen kakara saanut aikaan. Yrittäkääpä löytää jostain AJAXia käsittelevä artikkeli, jossa ei mainita Google Mapsiä.

Eräs vaikuttaja sanoi pitäneensä aina JavaScriptin poiskytkettynä, koska sillä tehtiin vain häiritseviä pörrääviä ötököitä ja hyökkäyksiä. Kun Google Maps tuli, tilanne muuttui, JavaScript on pidettävä päällä. Aiemmin JavaScript huononsi surffauskokemusta, nyt se parantaa sitä.

Huomasin olevani samaa mieltä ja käyttäytyneeni samoin. Häiritsevä JavaScript on myös hävinnyt jonnekin. Minkä ansiosta?

JavaScript on muuttunut häiriötekijästä hyötymenetelmäksi. Se luetaan nykyisin jopa ohjelmointikielten joukkoon ja sen osaajia jotkut arvostavat.

Se on hieno ohjelmointikieli. Se on täysverinen oliopohjainen kieli. Löysä tyypitys antaa paljon mahdollisuuksia. Rajoitukset ovat tiedostojen lukemisessa ja kirjoittamisessa. Niitä kierretään innovatiivisilla JSON-pohjaisilla hackeillä.

Google Maps API on webin ja JavaScriptin historiassa merkkitolppa.

Onnea ei tarvitse edes toivottaa. Onni on taattu.