tiistaina, kesäkuuta 12, 2007

Suomi sai paljon uutta

Marek bongasi, että geokoodaus (haku osoitteella) toimii nyt Suomessakin. Se näyttää toimivan maps.google.comin lisäksi myös Maps API:n geokooderissa ja Google AJAX Search API:n 'local' -haussa. Lukemattomien julkistusten seassa ei tällaista edes virallisesti kerrottu.

Osoitehaun lisäksi myös ajo-ohjeet toimivat ja ne ovat käytettävissä myös API:n avulla. Tällä on todellista käyttöä minkä tahansa firman nettisivuille. Sorry Eniro.

Ajo-ohjeet rohkaisevat luovaan ajotyyliin. Tässä esimerkki, kuinka ajetaan Finlandia-talolta Storyvilleen. Ohjeet on varmaan saatu kokeneelta taksimieheltä.

Virallisesti kerrottiin julkisen liikenteen Google Transit Trip Plannerin laajennuksesta moniin uusiin kaupunkeihin. Samalla se sulautettiin maps.google.comin päälle.

Helsinki ei ole luettelossa. Mutta katsokaapa vaikkapa äskeistä ajo-ohje-esimerkkiä. Mannerheimintien ratikkapysäkit on merkitty ja ne ovat klikattavissa! Avautuvasta infokuplasta näkee jo pysäkkiä käyttävät linjat mutta pysäkkikohtaiset aikataulut puuttuvat vielä. Ainoa linkki johtaa YTV:n reittihakuun.

Hauskaa kuinka HKL ja Google skabaavat. HKL johtaa, josta kertoo seuraava posti.

3 Comments:

At 15:46, Anonymous Anonyymi said...

Samalla tavalla neuvoi Nokian maps2go navigaattori vapun aikaan suurin piirtein samassa paikassa. Suomessa kyllä tehdäänkin aivan liian vähän u-käännöksiä. Täällä Liettuassa se on mahdollista moottoritielläkin. ;)

 
At 09:03, Blogger Nikke said...

Virallista ilmoitusta ei kaiketi ole sen takia tehty että homma ei ole vielä valmis. Melko hyvin tuntuu silti jo toimivan.

En nyt heti muista miltä Mannerheimintie tuosta kohtaa näyttää, mutta liittyisikö tuo oudohko ajo-ohje kaistajärjestelyihin?

 
At 14:05, Anonymous Anonyymi said...

Omituisesti Espoosta osoitteita ei löydy, jos osoite on tie, osoitteen kirjoittaa oikein ja jättää perästä maan pois (esim. Pohjantie, Espoo). Mutta jos osoitteen kirjoittaa väärin, tai perään lisää maan, niin osoite löytyykin (esim. Pohjan tie, Espoo tai Pohjantie, Espoo, Suomi).

Helsingissä vastaavaa ongelmaa en saanut generoitua. Oikein ja väärin kirjoitetut teiden osoitteet kelpasivat. Katujen osoitteissa sen sijaan ei välejä sallittu.

 

Lähetä kommentti

<< Home