API v2
Kakkosversio on vapaana koekäyttöön ja Google Local käyttää sitä jo. Dokumentaatiota ei ole julkaistu. Tieto tulee Googlen ohjelmoijilta keskustelupalstan kautta. Ohjelmoijien nimet ovat toisia, kuin aikaisemmissa keskustelupalstan posteissa.
Kakkosversiosta on jo kattavat analyysit Mapkissa ja Mike Williamsin kotisivuilla.
Muutokset koskettavat lähinna syntaksia, joka muuttuu osin tiiviimmäksi. Oleellisia ovat koordinaattien esitysjärjestyksen kääntyminen (yleisen tavan mukaiseksi Lat,Long) ja zoom-arvon muuttuminen käänteiseksi (nolla onkin nyt etäisin zoom). Muutokset on toki tehtävissä JavaScript -funktioilla. Ohjelmoijan iloksi on nyt debuggeri-ikkuna.
Selainkohtaiset ongelmat, IE:n muistivuoto ja FF1.5:n infoikkunaongelma (tahattomat rivisiirrot), olivat viralliset syyt julkistukseen. Kulissien takana on tapahtunut paljon. Kyseisiä ongelmia on spekuloitu paljon palstalla ja varsinkin muistivuotoa on pidetty lähes mahdottomana korjattavana. Kun ladattiin suuri määrä nuppineuloja ja poistettiin ne, muistivaraus jäi voimaan IE:n rakenteesta johtuen. Infoikkunaongelma saattoi olla alun perin Googlen oma moka.
Uusia ominaisuuksia on jonkin verran. Esim useamman kuin yhden infoikkunan auki pitäminen yhtä aikaa on nyt mahdollista. Kahden pisteen väliseen etäisyyteen löytyy valmis funktio. Murtoviivan leikkaaminen on indikoitu. XML-tiedostojen lataamiseen on uusia apuneuvoja. Kaikkia uusia ominaisuuksia ei varmaankaan ole edes löydetty ja dokumentaation päivitys tulee olemaan jännittävää luettavaa.
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home