maanantaina, joulukuuta 12, 2005

Näppäinoikotiet

Google Localissa toimivat näppäinoikotiet: liikkuminen nuolinäppäimillä, vauhdikkaampi liikkuminen [PgUp] [PgDn] ja[Home] [End] -näppäimillä. Zoomaaminen käy [+] ja [-] -näppäimillä. Aivan kuin kaksikymmentä vuotta sitten kun hiirtä ei vielä oltu hyväksytty PC-maailmaan.

Näppäimistön käyttö kartalla liikkumiseen on äärettömän kätevää. Varsinkin jos ainoana vaihtoehtona on kannettavan oma 'hiiri'. Näppäimistöohjaus toimii juoheammin. Nuolinäppäintä voi pitää jatkuvasti pohjassa, toisin kuin kartan vastaavaa hiiripainiketta. Väli-ilmansuuntiinkin pääsee, koska kahta nuolinäppäintä voi painaa yhtä aikaa. Jos yhteyden nopeus riittää, kulkee silmissä hävittäjälentäjän näkymiä. Esim rajavyöhykettä pitkin lentäminen muistuttaa peliä.

Näppäinoikoteitä ei kuulu APIn viralliseen dokumentointiin, enkä ole nähnyt niitä tähän asti kenenkään käyttävänkään. Kuitenkin niiden henkiin herättäminen on yksinkertainen komento. Niinpä satelliittisurffaussivu sai ne. Juuri siinä käytössä ne pääsevät oikeuksiinsa.

LiikkuVille sai ne myös. Lisäksi siinä on nyt käytössä nuppineulojen mouseover. Toinen dokumentoinnin ulkopuolinen ominaisuus.