torstaina, joulukuuta 28, 2006

Nuppineularuuhka

Kun useita nuppineuloja on samassa pisteessä tai hyvin lähekkäin, on ainoastaan päällimmäinen (viimeiseksi luotu tai eteläisin) klikattavissa. Ongelmaan on kyselty ratkaisua koko apin olemassaolon ajan. Useita rajallisia ratkaisuja on esitetty mutta de facto puuttuu vielä.

Apin viimeisin versio (2.70) antaa mahdollisuuden kopeloida markkerin z-indexiä. Tämä pani heti kokeilemaan.

Nuppineulasumaa klikattaessa päällimmäisen markkerin infoikkuna avautuu normaalisti. Kun ikkuna suljetaan, ko markkeri lentää pinon alimmaiseksi ja näin on seuraavalla markkerilla tilaisuus päästä paistattelemaan päällimmäisenä jne..

Pelaa ihan mukavasti. Tuntuu, että ollaan lähellä kiihkeästi kyseltyä ratkaisua.

keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

Latitudi ja sitten longitudi

Koordinaatit esitetään yleisen tavan mukaan tuossa järjestyksessä. Siksi Maps apissakin siirryttiin käyttämään tuota tapaa kun siirryttiin versioon kaksi. Vastakkaistakin esiintyy monessa yhteydessä. Googlen sisälläkin Earthin KML-tiedosto käyttää vastakkaista.

Ei ollenkaan ihme, että keskustelupalstalla esiintyy viikoittain joku joka kertoo näkevänsä pelkkää harmaata. Yleensä hän on Amerikan mantereen asukas joka on joutunut Etelä-Mantereelle.

Joulunpyhinä ei saa tehdä mitään hyödyllistä mutta tällaisen tutkielmasivun saa tehdä. Ajattelin sen olevan lahja koordinaattijärjestyksen takia eksyneille.

perjantaina, joulukuuta 22, 2006

Igglo-fuusaus

Suomisen Osma on kirjoittanut Pythonilla hienon 'screen scraping' (suomeksi: ruutua raapivan) -skriptin ja sivun, joka näyttää haetut Igglo-kohteet Google Mapsillä. Sivulla ja koodissa kerrotaan miten Igglon käyttämä koordinaatisto on hankaluus ja apua kaivataan.

Koordinaatistoa voitaisiin tietysti ryhtyä porukalla analysoimaan (reverse engineering), mutta. Igglo vaikuttaa sen verran web 2.0-henkiseltä hankkeelta, että he julkaisevat koordinaatiston muunnosfunktion heti kun tämä kysymys kulkeutuu heidän korviinsa.

Itse asiassa Igglo voisi olla Suomessa se yritys, joka ensimmäisenä julkaisee vapaan julkisen API:n. Ne tiedot, joita Osma hakee ruutua raapimalla, voisivat vaivattomasti olla tarjolla XML-tiedostona. Hieman lisää vaivaa, ja tiedot olisivat saatavana .js-skriptinä samaan tapaan kuin Google Docs & Spreadsheets on saatavana beta apinsa kautta. Se olisi aika kova jutska. Kaikki nekin, joilla ei ole pääsyä mihinkään serverikieleen, voisivat levittää Igglon ilosanomaa omilla sivuillaan.

Web 2.0 aikaan siirtyminen ei vaadi muuta panostusta, kuin tehdä sivunsa koneluettavaksi. Informaatio lähtee kiertämään ja saa uusia vastaanottajia. Muutosvastarinta johtuu vain siitä, että asiat muuttuvat helpommiksi.



Osoite: http://sange.fi/~ozone/homefinder/

tiistaina, joulukuuta 19, 2006

Kauppamatkustajan pasianssi

Maps.google.comin ajo-ohjehakuun ilmestyi [Add destination...] painike. Se on mahdollisuus antaa useita reittipisteitä. Suomen ajo-ohjehaku vaatii edelleen koordinattien käyttöä. Koordinaatit voi lisätä urliin useampana daddr-parametrinä.

Reitin pisteiden järjestystä voi muutella raahailemalla sivupalkissa näkyviä etappeja. Systeemi on kuin peli, jolla voi havainnollistaa itselleen kauppamatkustajan ongelmaa käytännössä. Sillä on lievä addiktiivinen vaikutus.

perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Aito härmäläinen fuusaus

Miksi kirjoittaa kun voi releoida GMailista.

VN: "Hälytyskarttanne on ihan ensimmäisiä suomalaisia Google Maps
-fuusauksia, johon oikesti tuodaan dataa toiselta saitilta. Linkkaisin
sen mielelläni Virtuaalisissa Nuppineuloissa"

Rami: "kiitoksia kehuista. Saat luonnollisesti linkata sivuihini."

VN: "Olen sen verran tutkinut, että ihailin geokooderin välimuistin
esilatausta. Satunnaishäiriön lisääminen koordinaatteihin on myös
nerokasta.

Oma vastaavantyylinen projektini
http://koti.mbnet.fi/ojalesa/exam/tukiaiset.htm jumittui kun tajusin,
että lähdesivut saattavat kukin käyttää eri merkistökoodausta.
Pääsivulle muu kuin utf-8 on hankala koska dataa voi tulla myös .xml
ja .js -tiedostoista. "

Rami: "Tuo merkistökoodaus on kyllä jatkuva päänsärky myös omassa kikkareessani.
Jokaisessa lähteessä on todellakin eri merkistökoodaus ja niiden
yhteensovittaminen on oma tieteenlajinsa, onneksi PHP mahdollistaa
merkkijonojen muuntamisen suhteellisen kätevästi (esim. utf8_decode() tai
encode()).

Seuraavaksi on tarkoitus lisätä tuohon Googlemapsin puhekupliin välilehtiä,
joissa on sitten dynaaminen sisältö. Katsotaan miten äijän käy.

terv.

Rami"

torstaina, joulukuuta 14, 2006

Snap

Googlen apinoiminen kaikessa on yleisesti hyväksytty liikeidea. Sitä ovat siirtyneet käyttämään jotkut Googlea isommat ja vanhemmatkin firmat.

Nuo puhekuplat, jotka ilmestyivät tämän blogin linkkeihin, tulevat uudelta tekijältä nimeltä Snap. Se on hakukone, jota ei voi syyttää apinoimisesta. Se toi uuden idean hakukoneisiin, snapshotit.

Tarjoamalla lisäksi sivujen tekijöille näppärän linkkien esikatselukuplan, se on kerännyt muutamassa viikossa valtavan käyttäjäkunnan. Kuplaskriptin avulla he keräävät tehokkaasti linkkien käytöstä sellaista tietoa, jota Googlekaan ei ole onnistunut keräämään. He eivät välttämättä tarvitse ollenkaan webbiä tutkivaa robottihämähäkkiä, koska tietoa kertyy koko ajan kuplaskriptien lähettämänä. Ihailtavan näppärää. Firmasta kuullaan vielä paljon.

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006

Automaatinen taaksetsuumaus käytössä

Kiitos Zumballe edellisen postin kommentista ja skriptin käyttöönotosta. Hän suodatti koodista oleelliset rivit:

function count()
{var paragraphs =
map.getContainer().getElementsByTagName('p').length;
if(paragraphs>4){map.zoomOut(false,true)
}}
var interval = setInterval("count()",500);

"Pientä häikkää on, jos zoomaa suoraan palkista usean tason sisään, niin se zoomailee ulos aika vauhdilla useita askeleita, vaikka ei ihan niin montaa tarttisi."

Tähän en ole keksinyt helppoa parannusta. Systeemin ajastus perustuu brutaaliin omia aikojaan juoksevaan setInterval() ajastimeen. Olen toivonut että joku JavaScript-meedio esittäisi älykkäämmän ajastusmenetelmän mutta koko keskustelu aiheesta hiljeni kun ko. 'epis' ratkaisu ilmestyi. Intervallin pidentäminen vähentää harhaliipaisuja mutta tietty hidastaa toimintoa.

Noita zoomOut()-metodin parametrejä ei mainita virallisessa dokumentaatiossa. Niistä jälkimmäinen tekee zoomauksesta portaattoman jos kartalle on asetettu:
map.enableContinuousZoom();

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

Automaattinen taaksezoomaus

'Sorry'-alkuisten virheilmoitusten näkeminen kartan sijasta on turhauttavaa. Alusta saakka ihmiset ovat kyselleet ratkaisua, joka estäisi zoomaamasta kattamattomalle alueelle.

Kun apin kutsumaa karttaruutua ei löydy, palvelin vastaa luonnollisesti 'not found' 404 viestillä ja api näyttää 'sorry'-tekstin ruudun tilalla. Tämä prosessi pysyy api-scriptin sisällä eikä se liipaise mitään tapahtumankäsittelijää. Haistelu on siis tehtävä itse virheviesteistä.

Maailman ensimmäinen toimiva ratkaisu perustuu niin yksinkertaiseen ideaan, ettei kukaan tullut sitä ajatelleeksi. Luetaan virheviestien DOM-rakenteeseen tuomia muutoksia.

Jostain syystä Googlen omallakaan karttasivulla ei asiaa ole hoidettu - vielä.

maanantaina, joulukuuta 04, 2006

Zoom yli 19

Suomesta on suurimmalta osin satelliittikuvat jotka yltävät zoom-tasolle 13. Se vastaa kymmenkuntaa metriä per pikseli. Tarkimmat alueet on kuvattu zoom-tasolle 17 (vajaa metri/pikseli).

Zoom-potikka ulottuu tasoon 19 saakka. Maailman suurkaupunkeja on on nähtävissä tällä zoom-asetuksella ja jopa ylikin. Mike Williams on koonnut yli 20:n meneviä sivulleen, jonka koodissa on maksimiresoluution asetusta muutettu.

Sillä sivulla on nyt eilen mainittu viljaympyräkin, jonka projektiselostus tekijäluetteloineen ja kuvagallerioineen on eilisen kommentin linkissä. Google oli projektissa mukana ja pelto löytyy zoom 21 tarkkuudella.

Huomasin sattumalta, että setCenter() -metodin zoom-parametrin voi nykyisin asettaa jopa 30:ksi. Demosivu. Liukusäädin venyy vastaavasti. Materiaalia ei sillä tarkkudella vielä ole. 22 on tarkin löydetty alue (Amsterdamissa). Zoom 30 vastaisi noin 0.1 mm/pikseli. Kohteet näkyisivät suurennettuina!

Firebug 1.0 beta

Firebug 1.0 betan julkinen jakelu alkoi tänään. Unelmatyökalu kaikille sivuntekijöille ja silti ilmainen. Sivujen debuggaus helpottui ja nopeutui. Sekä omien, että vieraitten.

Yllätyslahjana Joe Hewitt julkaisi vielä Firebug Liten. Se ei ole Firefox-laajennus vaan skripti, joka sivulle sijoitettuna mahdollistaa debuggaamisen myös IE:llä. Wau.

sunnuntaina, joulukuuta 03, 2006

Uusi taidemuoto

Viimeinen satelliittikuvaston päivitys toi uutta tutkittavaa ympäri maailman. Jo parissa päivässä joku oli "sattumalta" löytänyt oregonilaiselta viljapellolta mielenkiintoisen lakoilmiön. Virallinen selitys on luonnonilmiö tai ufo mutta epäilen vahvasti paikallisia kollegoita.

Perinteisen kuvataiteen rinnalle on juuri nyt syntymässä satelliittikuvataide. Nyt kaipaan takaisin omakotitaloon. Ruohonleikkuria tai lumikolaa käyttäen voisi lähetellä viestejä kavereille.

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Uuusia satelliittikuvia

Satelliittikuvia on taas uusittu. Ainakin Helsingin keskustasta on yllättäen paljon tuoreemmat kuvat. Kamppi on valmis ja Musiikkitalon työmaalla on jotain tekeillä.

Zoom-tasoja emme saaneet lisää. Siinä häviämme yhden pykälän edelleen esim. Tukholmalle ja Tallinnalle. Muualta Suomesta en pikaisesti löytänyt muutoksia.